Merellä.

Minä tiedän , kyllä minuakin ottaisi päähän seurata blogia joka ei päivity koskaan! Mutta hei, täällä ollaan taas. (Uuden koneen saan joulun aikoihin, eli siitä ei ole kyse - ainoastaan asenteesta, että haluan antaa Teille, arvoisat lukijat, jotain luettavaa.)

Tämä viikko on mennyt (paluu entiseen blogiin tapahtuu n-y-t...nyt!) yövuorossa. Meillä homma tosin toimii hieman eri tavalla, ollaan kaksi yötä töissä, kaksi vapaalla, kolme töissä, kaksi vapaalla, kaksi töissä ja kolme vapaalla. Rupesiko silmissä vilisemään? Ei se mitään, periaatteessa teemme siis kaksi viikkoa yövuoroa, jonka jälkeen vuoroon tulee taas normaali aikataulu.   

Viimeiset kaksi viikkoa töissä on tuntuneet todella rauhallisilta, en tiedä ollaanko me parempia, vai ottaako matkailijat vain nykyään enemmän itse selvää asioista. Niin tai näin, työt tuntuu kivalta tällä hetkellä.

Voisin oikeasti sanoa, että tosi naurettavaa tämä mun "lämmössä oleminen". En muista millon olisin viimeksi ollut näin valkoinen. Paitsi ehkä Norjassa kesällä yövuorojen aikaan.

Tin Lizzy, hihi!

Ja niin Norjasta puheenollen... Viime yönä puhelin pirisi toimistossa istuessa ja eräs lievästi humalainen mies tunnusti ettei se osaa olla sinkku. Olen kuulemma onnistunut pilaamaan sen. En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Nauroin sitten kuitenkin eikä mieskään mitenkään pahoillaan olevan kuuloinen ollut.

Itse en myöskään osaa enää olla sinkku. Tosin se on vain positiivinen asia, uskoisin. Ulkona baareissa kulkiessa miehet eivät kiinnosta, ainoastaan juttuseurana ja kaverimielessä. (Eivätkä siis naisetkaan, ihan vain jos rupesitte sitä pohtimaan!) Tokihan niitä hyvännäköisiä tulee vilkuiltua, mutta varatut naisetkin tekevät sitä.

Gran Canarialle ei periaatteessa kuulu mitään uutta. Lehdet saivat taas jotain kirjoitettavaa Moganin kaasuräjähdyksen myötä, ja oli hellyyttävää huomata monien kavereiden huolestuneen minun hyvinvoinnistani. Näitä juttujahan sattuu ja tapahtuu jatkuvasti maailmalla matkatessa, mutta onnistun jotenkin aina olemaan paikalla, mutta kuitenkin ihan toisaalla. Esimerkiksi muutama vuosi sitten muista kun isä soitti ja kysyi huolissaan maanjäristyksestä. Olin tuolloin töissä Kreetalla ja - jälleen kerran - nukkumassa omassa sängyssäni, mitään en siis tuntenut enkä tiennyt asiasta ennen kuin pääsin alas toimistolle ja kuulin kollegoilta siitä. Englannissa asuessani pommien rakentajia jäi kiinni ihan lähikulmilla, Suomeen asti uutisiin pääsi ehkä yksi juttu, kun taas siellä lehdissä sai lukea viikottain kun pojat olivat innostuneet rakentelemaan räjähteitä. I try to keep myself out of trouble.

Nämä kuvat on otettu Twilight Cruisella, joka lähtee Puerto Ricosta auringon ollessa vielä korkealla ja palaa sataamaan kun on jo pimeää. paatilla oli myös elävää musiikkia ruotsalaisen neitokaisen toimesta ja pakko sanoa että neidillä oli todella hyvä ääni, mikä oli erittäin positiivinen yllätys. Merellä oli yllättävän viileää mutta onneksi viluisimmille oli varattu vilttejä mukaan. Retkellä ajettiin aina Puerto de Moganiin asti, missä käännyimme ympäri ja suuntasimme takaisin. Kuvia kameraan kertyi vaikka millä mitalla, mutta heitän tänne vain muutaman. En ole edes kerennyt muokkaamaan niitä mikä harmittaa... Mutta kun ei ole omaa konetta niin en vain yksinkertaisesti jaksa. Puerto Ricon valot näyttivät ihanilta pimeän laskeuduttua, kovin montaa hyvää kuvaa en niistä saanut, pitäisi kaiketi jaksaa tutustua kameran asetuksiin vähän enemmän... Tuossa yläpuolella olevista keskimmäisessä kuvassa näkyy muuten rakas Teneriffa, eli nännisaari näin kavereiden kesken.

PS. Kaikki te, jotka bongaatte naamanne täältä blogista nyt ja jatkossa, kertokaa ihmeessä jos haluatte kuvanne pois.
No problem, I fix!

Häkkiin suljettu eläin.

Otsikko kuvaa hyvin elämääni ilman tietokonetta. En saa kuvia kamerasta minnekkään, en muokattua niitä, enkä täten kirjoiteltua blogiakaan kovin aktiivisesti. Pitää koittaa saada asiaan muutos pian!

Tämä päivä oli yksi rankimmista pitkään aikaan, nk. tappovuoro, kahdeksasta neljään. Aivokapasiteetti oli loppua parikin kertaa, mutta onneksi onnistuin pelastamaan tilanteen hienojen muistiinpanojeni ansiosta. (On varmaan pakko ottaa niistä kuva joskus jotta voin esitellä omaa järjestelmällisyyttäni.) Nyt pitäisi osata lähteä kotiin rentoutumaan, mutta en vain kykene. Kämppikselle jätin aamulla viestin vessan peilin eteen:

TÄNÄÄN ON SIIVOUS- & PYYKKIPÄIVÄ

PYYKKIAINETTA LÖYDÄT KEITTIÖNI NURKASTA,

LATTIA- JA VESSANPESUAINETTA KEITTIÖN ALTAAN ALAPUOLELTA.

TERVEISIN, EMMI

Varasin lentolipun Norjasta Gran Canarialle. Syynä on haave pitkästä viikonlopusta kylmässä Pohjolassa.
Menolippu on vielä haussa. Toivon, toivon, toivon, että se ilmestyy jostain.

Leffapäivä.

Oijoijoi, eilinen vapaapäivä meni ihan hukkaan, sillä se meni sohvalla makaamiseen koska energiaa ei löytynyt muuhun. Tuli katsottua leffoja kämppiksen kanssa useampikin, Limitless, Sexdrive, Rabbit Hole ja Hot Tub Time Machine. Limitless oli iso pettymys, HTTM ihan ok, Sexdrive ehdottomasti paras ja Rabbit Hole yllättävän hyvä. Olisi tehnyt mieli katsoa jotain kauhuakin, mutta olis varmaan ollut niin kauheat liskot viime yönä etten siihen sitten ruvennut. (Eikä nössö kämppis kuulemma tykkää niitä katsoakkaan. Tosin voiko munkaan tyyliä katsomiseks sanoa kun pidän sormia korvissa ja kurkin vain vähän luomia raottaen leffan tapahtumia? :P)

Tänään olenkin sitten paiskinut töitä yli kahdeksan tuntia (koska en osaa lopettaa ajoissa) ja pian tekisi mieli mennä syömään jotain. Meillä on ollut ilo saada vierailijoita Teneriffalta, joten toivottavasti ilta menee ainakin yhtä ihanaa mammaa treffatessa. Ollaan lähtöisin samasta opaskoulusta ja ei kertaakaan olla oltu samassa kohteessa töissä, jo toista kertaa naapurisaarilla kuitenkin.

Kuvituksena otos kick-off-bileistä. Tuplabasari-Emmi ja herra käsipuolessa on suomalaiskollega, joka aloitti aikanaan samassa opaskoulussa allekirjoittaneen kanssa. Psst! Lisäkuvia voitte käydä katsomassa täältä.

Riutalla.

Tänään on ollut väsynyt päivä, sillä tehtiin eilen kierros baareissa. The Reefin meno oli taas ihan sikakivaa ja luulen että se tulee olemaan tämän kauden suosikkibaari. Jos joku Teistä lukijoista on tulossa tänne päin lomaileen, niin kannattaa ehdottomasti käydä tarkastamassa paikka! Asiakaskunta on kahdestakympistä kolmeenviiteen ja sieltä saa kans lonkeroa. Töissä oli tänään onneksi suhtkoht rauhallista, eli minua ei tällä kertaa sakotettu myöhään ulkona hillumisesta. Tosin pakko sanoa, että aamukahdeksaksi alakertaan raahautuminen ei ollut helppoa.

Illalla käytiin Kuparipannussa illastamassa konsulin ja muiden Granin suomalaisten oppaiden kanssa. (Ilmainen ruoka = hyvä ruoka. Ilmainen Kupsun ruoka = parempaa.) Meno oli rauhallista - ainakin meidän päässä pöytää - ja viini ei jostain kumman syystä maistunut. Kiva saada vähän kasvoja muidenkin firmojen tyypeille, vaikka eipä niitä kovin usein tulekkaan nähtyä.

Nyt rupeaa olemaan jo aika painua pehkuihin, halusin vain tulla päivittelemään välillä vähän tälläistä arkipäivääkin, vaikka se vähän tylsältä saattaa kuulostaakin. :) Huomiseksi olen varannut itselleni hemmotteluhetken työpäivän keskelle: hierontaa! I really need it now.

Hyvää yötä maailma!

V*ttu isolla v:llä.

Koneen korjaaminen maksaa kuulemma 2000€.

Halvemmaksi tulee ostaa uusi.

Kuva lainattu deviantartista. 

Päivän avautuminen.

Kyllä, minä, kuten varmasti kaikki muutkin asiakaspalvelijat, rakastan asiakkaita. Ihmiset ja kanssakäyminen heidän kanssaan on se syy miksi olen tälle alalla lähtenyt, ja tulen varmasti pysymäänkin vielä pitkään. Kuitenkin voin samaan syssyyn sanoa, että ne ovat ne samaiset asiakkaat, jotka voivat tehdä työpäivistä ihan kamalia ja saada meidät itkun/hermoromahduksen partaalle.

Minä ymmärrän, jos jokin vialla, että asia tulee korjata, ja me teemme parhaamme, että se järjestyisi mahdollisimman nopeasti. Joskus asia saattaa olla kuitenkin sellainen, ettei sitä pystytä välttämättä korjaamaan kovin nopeasti, eikä välttämättä tavalla jota asiakas toivoo.

Joskus myös lomalle lähtiessä vastaan tulee odottamattomia tilanteita, esimerkiksi huonoa säätä (jota ei tosiaankaan ole tilattu etukäteen matkanjärjestäjän toimesta) tai vaikkapa lennonmyöhästymisiä, joille me työntekijät emme voi mitään. Se, että mukana on vanha ja raihnainen äiti, tai katras lapsia, ei saa konetta saapumaan ja lähtemään yhtään nopeammin. Se, että minulle huudetaan, ei saa minua kohtelemaan teitä mitenkään erikoisella tavalla. Se, että asiakas ottaa nimeni ylös (kyllä, voin tavata sen mikäli he eivät sitä osaa kirjoittaa) ja uhkaa ottaa yhteyttä pomooni Suomessa, ei liikuta minua pätkääkään, sillä tiedän toimivani oikein. Ainoa mitä asiakas huutamisellaan saa aikaan, on paha mieli puolin ja toisin. Ja mitäs veikkaatte - kuinka paljon auttamishalukkuuteeni vaikuttaa se, onko toinen osapuoli ystävällinen vai kauhea bitch minua kohtaan?

(Ja kyllä, tätä tekstiä on editoitu muutamaan otteeseen.)

Sunnuntai oli kovin surullinen...

...sillä silloin tapahtui kauheita: vesipullo ja rakas Macbookkini ihastuivat toisiinsa ja sen seurauksena kone pimeni. Minä murruin totaalisesti, istuin huoneen lattialla ja itkin konetta halaten. Suurin henkilökohtainen tragedia mitä olen koskaan kokenut... Tai ehkei sentään, mutta sillä hetkellä se tuntui siltä.

Niinpä maanantaiaamuna hurautin autolla Las Palmasiin norjalaisen kollegan kanssa, joka lupautui kartanlukijaksi. Ekaa kertaa yksin autolla pääkaupungissa, ja heti ekalla yrittämällä osuimme oikealle kadulle. Ei huono juttu ollenkaan jos saan sanoa. Mac-kauppaankin löysimme helposti, ainoa asia mikä meinasi tulla eteen oli kielimuuri.

Keskustelu mactohtorin kanssa menikin seuraavasti:
"Do you speak English?"
"Nooo..."
Minä laitan koneen pöydälle ja vastaan:
"Aqua. Mucho aqua."
"Oooh nooooo!"
"Oooh yeeeess..."

Olo oli vähän tälläinen kun huomasin mitä oli tapahtunut, tukkasin sojotti varmaan samalla tavalla.

Nyt sitten odotellaan mitä tulee tapahtumaan ja kuinka kallis tikki tästä oikein seuraa. Kellä on maailman huonoin tuuri?