keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Karnevaalit Inglesissä!

Maspalomas ja Playa del Ingles ovat villiintyneet, karnevaalit alkoivat viime viikonloppuna. Inglesin keskustassa Yumbossa on bileet jokaisena iltana ja musiikki soi k-o-v-a-l-l-a. Mukaan kerkesin lauantaina parin drinkin verran, ilta päättyi Coco Locoon ja sieltä muutaman drinksun jälkeen kotiin nukkumaan. Tämä työviikko kuluukin viikonloppua ja vapaapäiviä odotellessa, taidan kuitenkin jättää naamiaisasut väliin tällä kertaa. Mukana kuvissa ihania poikia!

lauantai 25. helmikuuta 2012

Vaikeita kysymyksiä.


Tiedättekö kun suomalaisille tuntui ainakin ennen olevan vaikeaa itsensä kehuminen. Noh, olen kehittänyt uuden ongelman - en osaa enää haukkua itseäni. 

Yritin keksiä tänään huonoja puolia ja parannettavaa itsestäni uuden kesäkohteen pomolle kirjoitettavaan esittelyyn, ja ainoa, mitä halusin panna paperille, oli se, että haluaisin puhua skandikieliä paremmin! Naurettavaa, kyllähän minussa paljon muutakin parannettavaa on kuin kielitaidottomuus. Mikä siinä sitten on, etten halua ajatella niitä? Onko niin vaikea ottaa omat huonot ominaisuutensa käsittelyyn, olenko liian ylpeä? Tässä omassa sängyssä maatessani pystyn mielessäni listaamaan useampiakin negatiivisia asioita, mutten halua kirjoittaa niitä edes tänne teidän luettavaksenne. Ehkä olisi hyvä myöntää ne itselleen ja muille, jonka jälkeen näitä asioita pystyisi ruveta korjaamaan/parantamaan. 

Aika söpö eiks jeh? Jussin brillit.

Niin, saatoitte huomata sanat uusi ja kesäkohde tuolla ylempänä. Vastaukset niistä tulivat vajaa kaksi viikkoa sitten. Sanaa uusi ei voine kohdallani käyttää, mutta kesäkohde kuitenkin. Ja kyllä, se on juurikin se sama rakas, Kreeta ja Hania. Kausi alkaa 9.huhtikuuta, cannot wait!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Blogihiljaisuus jatkukoon...

Laskiainen, ei niin turha päivä vaikka lunta dyyneiltä ei löydykkään.
Blogistaniassa hiljaista, palataan asiaan myöhemmin. 

Sillä välillä voitte käydä vilkuilemassa mamman blogia, joka tuntuu olevan huomattavasti aktiivisempi kuin omani.
(Blogiin kuvaa napsauttamalla.)