The view of the day.

Kuva otettu Xyloskalossa, Omaloksen tasangolla, Samarin rotkon alkupäästä. Onneksi Kreeta jaksaa aina välillä muistuttaa miksi rakastan sitä niin paljon.

Päivitys.

Emmin kommentti edelliseen tekstiini herätti, miten olenkin jättänyt blogin niin rempalleen ja vielä siihen tilaan, että kaikki luulevat minun hyppäävän pian katolta tai vielä pahempaa - palaavani kotiin luovuttajana!

Välillä oli sellainen olo, että en jaksa, en kertakaikkiaan voi jatkaa eteenpäin, mutta sitten aina välillä elämään tuli valonpilkahduksia. Näitä pilkahduksia tuli ystävien muodossa, kolmeen eri otteeseen sain vieraita ja pienen lepohetken arkipäivästä sekä jotain muutakin sisältöä elämään kuin työ, työ ja työ. 

Myös kollegan pienet söpöliinit saavat kummasti hymyn huulille, pyyteetön rakkaus on kai se kaikista paras muoto.

Keskustellessani erään kollegani kanssa, sain hyvän neuvon, jota en täällä viitsi toistaa kun äiti kuitenkin lukee blogiani. Sen sijaan erään paikallisen neuvon voin tänne kirjoittaa: "Mene rannalle ja juo itsesi humalaan".

Noh, humalaan en itseäni juonut, mutta muutama drinkki uppoaa kyllä kitusiin pakottamatta. Onneksi seurakin oli hyvää.

Työt, ne työt. Niitä on riittänyt, mutta viime viikkoina olen löytänyt taas motivaationi. Haluan auttaa ihmisiä ja olla muutakin kuin teennäisesti hymyilevä urpo. Toisaalta pakko sanoa, että vaikeina aikoina työ oli pelastusrenkaani, ainoa syy miksi pysyin käynnissä, ja siitä olen kovin kiitollinen. Lähin esimieheni, joka on jo kohteesta poistunut sanoi huomanneensa minun kohentuneen moraalini ja se sai minut hymyilemään entistä leveämmin, kiitos ja näkemiin!

Syy motivaationi nousuun olisi kaiketi syytä kertoa. Tiedättehän kun me saamme esittää toiveita siitä mihin haluaisimme töihin? Noh, tämä tyttö (sekä toinen joka on vieressä alapuolella olevassa kuvassa) saivat ne ensimmäiset toiveensa! (Kuten kuvasta näkyy, niitä oltiin myös juhlimassa - tämä nimittäin otettiin samana iltana kun saimme tiedon.)

Ensi talven minä tulen nimittäin viettämään Intiassa!

Ei niin hyvä huomen.

Kun herää yöllä itkien unesta ei tuleva päivä voi olla kovin hyvä. On ikävä äitiä.

Onneksi ei edes tarvitse yrittää nukahtaa uudelleen, siitä pitää huolen ihana lennonmyöhästyminen, vajaan tunnin päästä ollaan nimittäin Piuden kanssa jo matkalla kohti lentokenttää.

Onneksi huomiselle ei ole paljoa töitä luvassa, aamun saa viettää nukkumalla ja vasta iltapäivästä pitää suunnata asiakkaiden luo.

Täällä ollaan!

Olen edelleen elossa, olen täällä.

Hiljaisuus johtuu viimeisestä kuukaudesta, sinä aikana on pieni mieleni tehnyt niin paljon töitä henkilökohtaisten asioiden kanssa, etten niistä ole pystynyt puhumaan.

Ja juuri kun elämä tuntui saaneen voiton, tulee siltä elämän toiselta puolelta (ei henk.kohtaiselta) pyyhkeitä niskaan ja kaikki tuntuu alkavan alusta.

Kuinka jatkaa eteenpäin kun kaikki tuntuu menevän päin mäntyä?

Ei se paskin työpäivä.

Juhannusaikaa.

Suomesta on nyt siis taas kotiuduttu takaisin Kreetalle. Lämpöä piisaa, niin ulkona kuin allekirjoittaneen kropassakin. Kavereiden kanssa vitsailin, että miten saisin itseni kipeäksi ettei ihan heti tarvitsisi palata. No, senhän hoiti sitten kroppani, se alkoi flunssalla ja vaihtui kuumeeksi. Ei oo hauskaa helteellä ei.

Lounaalla Charlotten kanssa Piazzassa.

Loma oli ja meni aivan liian nopeasti, tuntui kuin mitään ei olisi kerennyt tekemään ja olisin oikeasti halunnut myös viettää kokonaisen vuorokauden sängyn pohjalla,  nukkuen pois kaikki univelkani. Mutta, viikko on lyhyt aika ja kun ihmisten kanssa pitäisi myös viettää aikaa. Onnistuin myös addiktoimaan itseni Game of Thrones-sarjaan ja pakko sanoa että I'm in love! Suosittelen kaikille sormusten herran ystäville ja keskiajasta kiinnostuneille.

No, se isoin asia minkä tein lomalla on työhakemuksen kirjoittaminen ja sen lähettely eri osoitteisiin. Otin siis askeleen kohti seuraavaa päämäärää. Nyt vain odotellaan josko herätän kiinnostusta. Jos en... Noh, sitten jatkan vielä ainakin yhden kauden. Ensi kesäksi haluan jo Suomeen. Haluan oman asunnon jota laittaa ja haluan myös koiran asuntoon heiluttamaan häntäänsä kun palaan kotiin! Ja haluan viettää aikaa tärkeimpien ihmisten kanssa, se kai syistä se suurin. Mutta tiedättekö mitä, olen kyllä sellainen tuuliviiri ettei minun menostani paljon tiedä, ensi viikolla voi olla jo uudet ajatukset tulevaisuutta koskien... Mutta ehkä Suomi olisi kuitenkin kokeilun arvoinen paikka?

Näiden juhannussäiden myötä ei muuta kuin oikein mukavaa juhannusta kaikille! Nauttikaa minunkin puolestani.

Vatolakkos.

Kävimme osallistumassa ruuanlaittokurssille Manousakisin viinitilalla. Puitteet ovat mitä upeimmat viehättävässä Vatolakkoksen kylässä, kaukana kaupungin ja turistialueiden melusta. Ja mikä kivointa, saatiin maistella ihania Nostos-viinejäkin. Manousakisin perhe oli myöskin kasvanut yhden nelikäpäläisen verran, söpöliini vei sydämen mennessään. :) Kuvat sekalaisessa järjestyksessä.

Eilen.

Sanotaanko, että tämä kauden alku ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. Työtä on piisannut ja välillä on tuntunut siltä, että vaaditaan liikaa, asioita, joihin en yksinkertaisesti pysty tai joihin en suostu. Mieli on ollut matalalla ja olen miettinyt, että miksi oikein palasinkaan.

Ja sitten tulee taas päivä, joka selventää ajatukset. Se hetki, joka muistuttaa miksi täällä on niin ihanaa. Tiimipäivä Blue Adventure Divingin kanssa, matka Hanian rannoilta Akrotirille aallon harjoilla pomppivalla veneellä, uimista kristallinkirkkaassa vedessä, ruokaa ja mukavaa seuraa. Luvattiin minulle myös, että pääsen naimisiin pian saatuani rakipullon pohjalliset. Sukellusfirman mamma lupasi vielä etsiä parrakkaan kreikkalaisen. Mistä tiesikään että tykkään parrakkaista miehistä?

Another lovely day.

Vähän töitä hotellilla, pikainen lounas rannalla ja iltapäiväksi tiimipäivän viettoon merelle.

10 päivää lomaan, cannot wait!

Huhtikuu kuvina.

Matkalla Helsingistä Kreetalle.

Kylmää ja sadetta.

Ja edellisestä johtuen näitä tarvittiin.

Pääsiäinen oli jo parempi.

Tutustuttiin uusiin hotelleihin.

Ja uusiin paikkoihin.

Käytiin etelässä.

Sekä biitsillä.

Luolissa.

Ja Haniassa.

Knossoksen palatsiinkin päästiin.

Mutta ennen kaikkea, työt alkoivat. 

Siitä johtuen pitkä hiljaisuus, yritän parantaa tapani.

Farewell LPA!

Ja taas kerran koittaa tämä aika - laukut on pakattu, hyvästit heitetty ja pian alkaakin matka kohti lentokenttää ja sieltä kohti Oulua.

Gran Canaria ei ollut ihan sitä mitä odotin ennen kauden alkua. Asia, josta olen kuitenkin iloinen, ovat ihmiset joita tapasin, joista muutamasta on tullut minulle kovin tärkeä.

Kiitos! Ilman teitä tämä olisi ollut ihan toisenlainen kokemus. 

Picnic.

Eilen vietimme pienimuotoista tiimipäivää meidän puhelintyyppien kanssa. Tosin joukosta puuttuu muutamia, osa on jo lähteny ja osa koulutuksessa Ruotsissa.

Aurinko paistoi lämpimästi, seura oli kivaa, ruoka oli hyvää (menuna Kuparipannusta lihapullia, pastasalaattia ja kanasämpylöitä, jälkiruokana suklaamuffinssi) ja ihan leikiksihän se meni lopulta. Siis oikeasti, porukka leikki ja meidän keski-ikä on on kuitenkin parinkympin paremmalla puolella. 

Töihinpaluu siestan jälkeen ei tuntunut pahalta lainkaan, tuollaisia päiviä pitäisi olla useamminkin!

Kuvassa vasemmalta: Aziz, Tia, Noora, Ansku, Sarah, Piia, Gry, Camilla, Sebastian, Emelie, Malin (joka makaa kaikkien takana), Jonas ja Olivia. 

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset...

Just another day in the office.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja kuva muutamasta sanasta enemmän kuin... en tiedä mikä. Mutta tapahtumia töissä on parin päivän aikana ollut riittävästi.

Siestan vietin katolla aurinkoa palvoen ja pyykkiä pesten, tuloksena vähän ruskettuneet sääret, punainen rinta ja omituinen valkoinen kolmio kaulalla/leuan alla. Viimeisen täällä vietettävän kuukauden tavoitteena on saada väriä pintaan, olisihan tuo noloa tulla Suomeen samanvärisenä kuin talven siellä viettäneetkin.