Matkaan lähden!

Here I am again! Norjan kodissa siis. Perjantaiaamuna pakkasin loput tavarat ja suuntasin Tian kyydissä lentokentälle odottelemaan koneen lähtöä. Kone oli tunnin verran myöhässä mutta eipä tuo paljoa haitannut, odottelu meni leppoisasti Starbucksin langattomassa netissä surffaillessa ja tax-free ostoksia tehdessä.

 Tia kiittää mua tästä varmasti - söpö oot!

 Omnomnom, tuhat kaloriaa!

Nukuin melkein neljä tuntia lentomatkasta, mikä oli jotain erittäin positiivista. Suosittelen kaikille usein lentäville korvatulppia, en tiedä oikeasti mitä olisin tehnyt ilman niitä, istuin nimittäin kaakattavan akkalauman vieressä ja järki olisi varmasti mennyt kun olisin joutunut niitä koko matkan kuuntelemaan... Lisäksi korvatulpat on ainakin mulla toimineet niin, ettei nousu ja lasku ole ottaneet kipeää ollenkaan. Worth trying! Eikä maksa kuin jonkun euron apteekissa.

Tällä kerralla lensin suoraan Gardermoenin kentälle, mistä pääsin siis tutulla ja turvallisella flytogetilla suoraan Drammeniin - tämäkin on positiivista, Ryggen kentältä on über-rasittavaa tulla ensin bussilla ja sitten junalla. Olin perillä illalla kymmenen maissa ihanassa lumisesssa maisemassa. Tätä reissua varten piti muuten vielä torstaina käydä ostamasssa kengät kun ei minulla ollut muita kuin tennareita, ballerinoja ja korkkareita. Kävin siis ostamassa viiden euron feikki-uggsit. Ne ei ehkä ole ne kaikista kauneimmat popot, mutta toimivat täällä kuitenkin. 

Rakastan tätä naapuritaloa, se on niin ihanan ankea!

Eilen lähdettiin ennen puoltapäivää kaupungille, meikäläisen oli pakko päästä taas katsomaan kauppojen valikoimaa ja Tom Ivarin jalkapalloa. Löysin suloisia paitoja, en yhtään mustaa vaikka tarkoitus oli, mutta ei kai sillä niin väliä ole? Kesä on kuitenkin kohta täällä! Ehkä yritän uusintakierrosta maanantaina, tekisi oikeastaan mieli lähteä käymään vaikka Oslossa maanantaina... 

Jalkapallossa olikin kyseessä oli Liverpool v. ManU-matsi jota menimme seuraamaan Goggeniin, erääseen ihanaan keskustan pubiin. Jalkapallo on Tompalle kuin uskonto, joten tunnelma voi tulla aika kireäksi, ja ennen ensimmäisen erän loppua ja Liverpoolin johtaessa 1-0, sainkin kuulla kysymyksen että lähdettäisiinkö menemään. Odotimme kuitenkin erän loppuun, jonka jälkeen suuntasimme sillan yli tänne Strömsöön ja kävimme King's Armsissa katsomassa pelin loppupuolen. Huonostihan siinä kävi, mutta 

tyyppi nieli harminsa nopeasti - ei kai halunnut tuhlata päivää murjottamiseen. 

Goggen. 

 

Drammenin keskustaa.

Illalliseksi oli tarjolla sushia alakerran ravintolasta (yhä edelleen nam!) ja leffana Brad Pittin (tosi nam!)  tähdittämä Moneyball, joka oli muuten oikeasti hyvä, vaikka aihe, baseball, ei kovin mielenkiintoinen välttämättä olekkaan. 

Ihanaa, vasta kaksi yötä mennyt ja kolme jäljellä!

Miniloma lähestyy...

Ja se suuntautuu, mihinkäs muualla kuin entisille kotikonnuilleni. Kahden viikon päästä meikä pääsee taas muutamaksi päiväksi palelemaan, makoilemaan "omalle" sohvalle ja peseytymään vedellä, josta tulee oikeasti puhdas olo. Oi nam, miten sitä odotankaan!

Tämä viikko on ollut kiintoisa, olen alkuviikon sairastelun jälkeen päässyt viimein kunnolla mukaan maailmaan, istunut töissä ja edustanut pääasiassa ruotsalaisten ja norjalaisten firmoja. Kyllä se muuten sujuu, mutta nyt tuntuu että ruotsin ja norjan kielet rupeaa menemään sekaisin, argh! En missään nimessä haluaisi menettää jo opittua norjantaitoa, sillä se on paljon eksoottisempaa kuin ruotsin taitaminen.

Viikonlopun suunnitelmissa: tortilloja kämppiksen kanssa, pari lauantaibisseä ja töihin huomenna kello kaksitoista-reikä-reikä. Yöllä on haaveissa nähdä unia lumisesta Norjasta.

What can I say at this point?

Tuttuja maisemia varmasti teillekkin.

Tuntuu kuin olisin jonkinlaisessa välitilassa tällä hetkellä. En tunne kuuluvani minnekään. Järki sanoo, mitä minun kuuluu tehdä, sydän vetää moneen eri suuntaan.

Missä ovat leivänmurut joiden kuuluisi johdattaa minut sille oikealle tielle?

Norjan "koti" tuntui tutulta ja turvalliselta, mutta samalla myös hieman luotaantyöntävältä. Asiat olivat samalla tavalla kuin ennenkin. Huonekalut ja sisustusjutut olivat ne tutut, minun valitsemani, mutta ne pienet asiat jotka tekivät siitä myös minun kotini, olivat poissa. Confusion on sana joka kuvasi hyvin mielentilaani siellä ja nyt taas etelässä takaisin ollessa.

Back in Drammen.

Eilen saavuin siis Norjaan, väsyneenä kuin mikäkin. Nousin ylös viideltä illalla, menin töihin ja viideltä aamulla kollega tuli tekemään pari tuntia puolestani ja pääsin lähtemään kohti kenttää. Sandefjordiin menevä lento oli täynnä, mutta onneksi minulla oli taskussa stand-by-lippu Ryggen kentälle, joka lähti vain parikymmentä minuuttia myöhemmin.

Ei pitäisi valittaa, mutta on se niin hemmetin vaikeaa tulla sieltä Drammeniin kun pitää Oslon kautta kiertää, varsinkin kun on ollut hereillä tuossa vaiheessa jo yli kaksikymmentä tuntia. (Tosin huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi Suomeen porukoiden luo matkustaessa, siitä syystä olen tälläkin hetkellä täällä enkä kotonakotona.) Jos saa muuten kehua, niin oli älyttömän mukavaa henkilökuntaa Iberwoldin koneessa, en olekkaan matkustanut niiden kyydissä vuosikausiin.

Norjassa olen kerennyt jo rentoutua, nukuin pätkissä viime yön ja vaikka aamulla en olisi halunnut nousta ylös, niin tein sen pakosta, että saan rytmin vaihdettua normaaliin, enkä tuhlaa kallisarvoisia hetkiä täällä ollessani nukkumiseen. Mutta voi miten ihanalta oma sänky tuntuikaan taas pitkästä aikaa!

Käytiin kierros kaupungilla ja löysin itselleni ale-vaatteita ja muutaman joululahjankin. Mäkkäristä löysin tuplajuustohampurilaisen, mistä johtuu että sitä ei saa Espanjasta? Muut hampparit kyllä on mutta ei sitä rakastamaani tuplista...

Tässä olen jo kerennyt pohtimaan, mitä kaikkea Norjassa ikävöin:
1. norjalaista selvfølgelig
2. puhdasta vesijohtovettä: sen makua, sitä miten puhtaaksi tulee suihkussa ja sitä miten ihanaa pyykki on pesun jälkeen
3. asuntoamme (nykyisin vain norjalaisen) Drammenissa + huonekaluja ja sisustusjuttuja, jotka olen itse valinnut
4. vuodenaikoja
5. maitoa ja maitotuotteita, etelässä en koskaan juo maitoa paljaaltaan
6. muita ruokajuttuja, mm. Trollbrus, alakerran Fuji Sushi-ravintola sekä norjalaisen tulisia chicken wingsejä, kaupan valikoimaa (erityisesti leikkeleitä ja lihatiskiä), norjalaista lohta sekä Grandiosan jauheliha-sipulipizzaa
8. edellistä työpaikkaani ja työtovereita

Listaa voisi varmaan jatkaa pidempäänkin, mutta nyt tähän hätään nämä ovat ensimmäiset asiat jotka tulevat mieleen.

Nyt on aika ottaa pieni siesta, illalla ehkä kierros kaupungilla jos jaksetaan.

PS. Drammenissa ei ole lunta, toisaalta se ei haittaa koska nyt pääsen kokemaan syksyn. Keväällä Suomeen mennessä on varmasti korkeat nietokset joka puolella.

Red Skies.

Pahoittelut radiohiljaisuudesta, on ollut niin kovin paljon tehtävää, ettei aikaa ole jäänyt bloggailuun. On matkustettu saarelta toiselle ja tutustuttu uusiin juttuihin ja tyyppeihin. Paljon on opittavaa jäljellä, mutta uskon että tää onnistuu kyllä.

Tänään sain viestiä ystävältä, surullisia uutisia. Eräs uskomattoman kiva ja ihana tyyppi nukkui pois myöhään eilen illalla. Kyseinen henkilö oli itseäni vain vuotta vanhempi, ja elänyt terveellistä elämää. Miten ihmeessä tuollaiset tyypit kallistuvan tuon katalan taudin edessä, joka myös syöpänä tunnetaan? Huonot uutiset, niitä ei pääse karkuun millään.

Päivän verran vähemmän.

Nyt ollaan taas hetken verran lähempänä lähtöä. Vietin eilen viimeisen yön töissä, aamulla pakkasin kamat kaapista laukkuun ja sanoin heipat, tulin kotiin, nukuin, heräsin ja nukuin vähän lisää. Nyt onkin rytmi jo käännetty normaaliksi. Olen siis valmis toisenlaiseen arkeen. 

Heräsin miehen sängyssä pyörimiseen ja omituiseen vikinää muistuttavaan ääneen, silittelin hetken toista varovasti etten herättäisi, ja hetken kuluttua se lopetti. Painajaisia kenties. Jätin sen nukkumaan kun itse hiivin läppäri kainalossa keittiöön kahvin keittoon. 

Nyt mielessä pyörivät kaikki muuttoon liittyvät asiat, jotka pitäisi hoitaa. Innostus niiden suhteen on nollassa, mutta onhan tässä vielä aikaa. 

Aion nauttia pari päivää vapaudestani, sillä kohta se alkaa taas: puurtaminen ja uuden oppiminen.

Farvel.

Tiistaina se tuli, viestiä AM:ltä, joka toivotti tervetulleeksi kohteeseen. Samalla myös viimeinenkin epäilys, etten olisi lähdössä, haihtui.

Jotenkin takaraivossa on kolkutellut jotain tulee vielä tapahtumaan, enkä pääse lähtemään. Ja jotenkin kuvittelin että minut olisi unohdettu. Älkää kysykö miksi, stressaan vaan ihan suotta. Mutta toisaalta, en muista koskaan jännittäneeni niin paljon kuin tein ensin haastattelussa ja myöhemmin opaskoulussa sillon ekalla kierroksella. Ehkä se on se unelmaduunin tuoma paine.

Kirjettä lukiessani tulin hirveän inspiroituneeksi, haluan tehdä työni viimeisen päälle, olla positiivinen työtoveri ja hyvä asiakaspalvelija. Toivottavasti se kestää. Uskon kauden olevan hyvin erilainen kuin viimeksi Kanarialla viettämäni, silloin olin vielä nuori ja sinkku. Nythän olen seminuori ja (semi)sinkku.

Torstaina sähköpostiin putkahti myös jotain muuta.
Keskiviikkona 21.syyskuuta, kello yhdeksän aamulla, jätän Norjan taakseni lopullisesti.

Ut på tur, aldrig sur.

Vaikka en tässä blogissa aio keskittyä paljonkaan Norjaan ja siitä kertomiseen, saatetaan siihen viitata aina satunnaisissa postauksissa - ja tällä kertaa koko materiaali käsittelee kotikaupunkiani.

Me päädyimme asumaan Drammeniin parin vuoden Opplandissa asumisen jälkeen. Ilmoitin miehelle, että enää en jaksa, nyt on aika vaihtaa maisemaa isompiin kuvioihin. Tuohon aikaan olin jo nykyisessä työssäni ja muuton jälkeen työmatkan kesto pysyi samana, muutimme vain vastakkaiselle puolelle. Osloa emme edes ajatelleet muuttokohteeksi, mies kun on itse siellä asunut muutaman vuoden ja sanoi ettei sinne mielellään palaisi. Minä itse taas en ole kaupungista pitänyt missään vaiheessa, löytyyhän sieltä kauniita ja mielenkiintoisia alueita, mutta se ei silti tee Oslosta lämminhenkistä asuinympäristöä.

Drammen sijaitsee Oslon eteläpuolella, matkaan autolla menee noin puoli tuntia. Tämä on kaupunki, joka sijaitsee Oslonvuonon rannalla, jonka keskellä virtaa leveä joki ja molemmilla puolilla kohoavat korkeat rinteet. Asukkaita täällä on vajaa 65.000. Ihanat ostosmahdollisuudet viehättävässä keskustassa, sekä mukavat ravintolat ja pubit houkuttelevat asukkaita lähtemään kodeistaan ihmisten ilmoille. Täältä löytyy oikeastaan kaikki isojen kaupunkien palvelut (Norjan yhdeksänneksi suurin kaupunki muuten) plus muuta mukavaa, esimerkiksi pari laskettelurinnettä, joista toisen näkee meidän parvekkeeltamme. Ja nyt puhutaan siis oikeista, jyrkistä laskettelurinteistä, ei mistään Helsingin pulkkamäistä.

Drammen on tunnettu Strømsgodset IF-jalkapallojoukkueestaan, monista silloistaan (sinänsä ei kovinkaan yllättävää sillä kaupunki on jakautunut joen kahdelle puolen) sekä panimostaan, joka sijaitsee ihan keskustan tuntumassa joen rannalla. Täällä saa siis paikallista olutta! Kivana ekstrainfona vielä, että Drammenin ystäväkaupunki Suomessa on Lappeenranta, puistosta löytyikin viime keväänä kyltti jossa luki tuo ihan selkeä suomalainen nimi, ja se sai pari tyttöä hiljentymään ja ihmettelemään. Sitten internetin ihmeellisessä maailmassa seikkaillessa saatiin selvitettyä tuo kummallisuus.

Kauniin syyspäivän kunniaksi, lähdimme patikoimaan poikaystävän kanssa joen toiselle puolelle, missä kipusimme melko jyrkän nousun ylös Spiraltoppenille, joka on yksi Drammenin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Tämä oli itselleni vasta toinen kerta, edellisen kerran mukana oli muutama ystävä Suomesta ja maassa vielä lunta. Tämä oli hivenen reissu kelin osalta, mutta allekirjoittaneen kunto meinasi kyllä loppua kesken. Kesällä on tullut ilmeisesti laiskoteltua.

Okei, myönnetään, jossain vaiheessa saatoin vähän valittaa, puhua kuolemisesta jne. mutta eihän sitä patikointia keskenkään voinut jättää. Uudet tennarit pääsivät ekaa kertaa ulkoilemaan, rakoilta säästyttiin - toistaiseksi. Ostin muuten suomesta jonkun urheiluliikkeen junioriosastolta, joskus on hyvä kun on pieni jalka, säästypähän rahaa. Pohkeet tuntuivat olevan hapoilla jo siinä vaiheessa kun polku oli vasta aluillaan (kaupungin kadut nousevat melko jyrkästi rinnettä pitkin) ja kun pääsimme ylös oli pakko istua muutama minuutti ihan hiljaa, haukkoa henkeä ja miettiä, että hulluko sitä on kun itselleen tälläistä tekee. No eipä se oikeastaan ollut päällimmäisenä mielessä, vaan se, että tätä pitäisi harrastaa useammin. Enkä puhu himourheilusta vaan patikoinnista. Ovatkohan norjalaiset onnistuneet aivopesemään minut?

Jääneekö tämä meidän viimeiseksi yhteiskuvaksi? 

Minulle tuli heti mieleen eräs toinen kuva tämän nähtyäni. Se otettiin kaksi ja puoli vuotta sitten Teneriffalla lomaillessa ja on jotenkin ihan samannäköinen kuin tämä. Ja hei, näätteks miten meillä molemmilla on tukka ihan samallaisesti pystyssä?

Joku oli parkkeerannut auton todella hienosti polun varteen, yksi renkaista oli niin syvällä pienessä ojassa, että auton pohja kosketti maahan, siitäpä ei ihan helposti liikkeelle lähdetä. Vain pientä vahingoniloa tuntia jatkoimme matkaa kotiinpäin. (Puolustukseksemme (voi haloo mikä sanahirviö!) voimme sanoa, että kuljettaja ei siis ollut paikalla.) Palkinnoksi reippailustamme ostimme torilta kotiin mukaan luumuja ja mansikoita, mahdottoman maukkaita molemmat. Toivottavasti niitä on vielä ensi viikolla saatavilla. Huomenna aloitan nimittäin viimeisen työviikkona Norjassa.