This moment.

Lomaa varattaessa manasin mukana matkustavalle ystävälle, että viikko tällä kivisellä saarella on more than enough. Mutta kuinkas sitten kävikään, toisen lomaviikon (jonka varasin täällä ollessani) lähestyessä loppuaan, on olo sellainen etten tahdo, en tahdo, en tahdo lähteä! Mietin mitäköhän toimisto Suomessa sanoisi jos anoisin siirtoa tänne. No, ei pelkoa että sen tekisin, on Intiaan matkaaminen niin hieno tilaisuus kokea jotain ihan muuta.

Kummallista miten nopeasti aika vierii, tuntuu kuin en olisi koskaan täältä poissa ollutkaan ja että kesä Kreetalla olisi ollut vain pieni pyrähdys. On myös jännittävää huomata miten ihmiset muuttuvat. Joitakin ystäviä menettää omasta käytöksestään riippumatta, ja ne, joiden kanssa ei uskonut ystävystyvänsä tulee pienessä hetkessä läheisiä.

On tapahtunut paljonkin asioita, joita tekisin toisin, mutta turha katuminen on energiaa vievää touhua. Asioilla on kummallinen tapa järjestyä. Tunnen itseni onnelliseksi tässä hetkessä, tässä paikassa.

Kuva napattu Instagramista.

Most awesome experience ever.

138metres bitches.

Päivitys.

Emmin kommentti edelliseen tekstiini herätti, miten olenkin jättänyt blogin niin rempalleen ja vielä siihen tilaan, että kaikki luulevat minun hyppäävän pian katolta tai vielä pahempaa - palaavani kotiin luovuttajana!

Välillä oli sellainen olo, että en jaksa, en kertakaikkiaan voi jatkaa eteenpäin, mutta sitten aina välillä elämään tuli valonpilkahduksia. Näitä pilkahduksia tuli ystävien muodossa, kolmeen eri otteeseen sain vieraita ja pienen lepohetken arkipäivästä sekä jotain muutakin sisältöä elämään kuin työ, työ ja työ. 

Myös kollegan pienet söpöliinit saavat kummasti hymyn huulille, pyyteetön rakkaus on kai se kaikista paras muoto.

Keskustellessani erään kollegani kanssa, sain hyvän neuvon, jota en täällä viitsi toistaa kun äiti kuitenkin lukee blogiani. Sen sijaan erään paikallisen neuvon voin tänne kirjoittaa: "Mene rannalle ja juo itsesi humalaan".

Noh, humalaan en itseäni juonut, mutta muutama drinkki uppoaa kyllä kitusiin pakottamatta. Onneksi seurakin oli hyvää.

Työt, ne työt. Niitä on riittänyt, mutta viime viikkoina olen löytänyt taas motivaationi. Haluan auttaa ihmisiä ja olla muutakin kuin teennäisesti hymyilevä urpo. Toisaalta pakko sanoa, että vaikeina aikoina työ oli pelastusrenkaani, ainoa syy miksi pysyin käynnissä, ja siitä olen kovin kiitollinen. Lähin esimieheni, joka on jo kohteesta poistunut sanoi huomanneensa minun kohentuneen moraalini ja se sai minut hymyilemään entistä leveämmin, kiitos ja näkemiin!

Syy motivaationi nousuun olisi kaiketi syytä kertoa. Tiedättehän kun me saamme esittää toiveita siitä mihin haluaisimme töihin? Noh, tämä tyttö (sekä toinen joka on vieressä alapuolella olevassa kuvassa) saivat ne ensimmäiset toiveensa! (Kuten kuvasta näkyy, niitä oltiin myös juhlimassa - tämä nimittäin otettiin samana iltana kun saimme tiedon.)

Ensi talven minä tulen nimittäin viettämään Intiassa!

Ei niin hyvä huomen.

Kun herää yöllä itkien unesta ei tuleva päivä voi olla kovin hyvä. On ikävä äitiä.

Onneksi ei edes tarvitse yrittää nukahtaa uudelleen, siitä pitää huolen ihana lennonmyöhästyminen, vajaan tunnin päästä ollaan nimittäin Piuden kanssa jo matkalla kohti lentokenttää.

Onneksi huomiselle ei ole paljoa töitä luvassa, aamun saa viettää nukkumalla ja vasta iltapäivästä pitää suunnata asiakkaiden luo.

On ollut aavistuksen raskasta.

Otsikko poimittu Linnun blogista. Luin sen ja päätin, että näin voin kuvailla omaa vointiani. 

Askel eteenpäin, toinenkin, sitten tuntuu etteivät voimat enää riitä ja on pakko pysähtyä. 
Hitaasti hyvä tulee. 

Ystävät, kiitos heistä. Onneksi tulitte ja veitte ajatukset pois edes hetkeksi. 

I'm not asleep but I'm not awake / After the way you loved me

Täällä ollaan!

Olen edelleen elossa, olen täällä.

Hiljaisuus johtuu viimeisestä kuukaudesta, sinä aikana on pieni mieleni tehnyt niin paljon töitä henkilökohtaisten asioiden kanssa, etten niistä ole pystynyt puhumaan.

Ja juuri kun elämä tuntui saaneen voiton, tulee siltä elämän toiselta puolelta (ei henk.kohtaiselta) pyyhkeitä niskaan ja kaikki tuntuu alkavan alusta.

Kuinka jatkaa eteenpäin kun kaikki tuntuu menevän päin mäntyä?

Just breathe.

Yhdessä viikossa on tapahtunut niin paljon asioita, etten oikein tiedä mistä aloittaa. Toisaalta voi olla parempi etten aloitakkaan. Pää on niin täynnä ajatuksia, että niitä olisi hyvä purkaa, mutta ymmärrän ettei tämä ole siihen oikea kanava.

Tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta en pysty siihen vielä.

Hengitä sisään, ja ulos, siinä ensimmäiset ohjeet. Ehkä tämä tästä, ajan kanssa.

Uskooko teistä kukaan karman lakiin? Minä alan pikkuhiljaa uskoa.

Tänäänkään, en halua kirjoittaa.

Juhannusaikaa.

Suomesta on nyt siis taas kotiuduttu takaisin Kreetalle. Lämpöä piisaa, niin ulkona kuin allekirjoittaneen kropassakin. Kavereiden kanssa vitsailin, että miten saisin itseni kipeäksi ettei ihan heti tarvitsisi palata. No, senhän hoiti sitten kroppani, se alkoi flunssalla ja vaihtui kuumeeksi. Ei oo hauskaa helteellä ei.

Lounaalla Charlotten kanssa Piazzassa.

Loma oli ja meni aivan liian nopeasti, tuntui kuin mitään ei olisi kerennyt tekemään ja olisin oikeasti halunnut myös viettää kokonaisen vuorokauden sängyn pohjalla,  nukkuen pois kaikki univelkani. Mutta, viikko on lyhyt aika ja kun ihmisten kanssa pitäisi myös viettää aikaa. Onnistuin myös addiktoimaan itseni Game of Thrones-sarjaan ja pakko sanoa että I'm in love! Suosittelen kaikille sormusten herran ystäville ja keskiajasta kiinnostuneille.

No, se isoin asia minkä tein lomalla on työhakemuksen kirjoittaminen ja sen lähettely eri osoitteisiin. Otin siis askeleen kohti seuraavaa päämäärää. Nyt vain odotellaan josko herätän kiinnostusta. Jos en... Noh, sitten jatkan vielä ainakin yhden kauden. Ensi kesäksi haluan jo Suomeen. Haluan oman asunnon jota laittaa ja haluan myös koiran asuntoon heiluttamaan häntäänsä kun palaan kotiin! Ja haluan viettää aikaa tärkeimpien ihmisten kanssa, se kai syistä se suurin. Mutta tiedättekö mitä, olen kyllä sellainen tuuliviiri ettei minun menostani paljon tiedä, ensi viikolla voi olla jo uudet ajatukset tulevaisuutta koskien... Mutta ehkä Suomi olisi kuitenkin kokeilun arvoinen paikka?

Näiden juhannussäiden myötä ei muuta kuin oikein mukavaa juhannusta kaikille! Nauttikaa minunkin puolestani.

Jääkiekon MM - paras aika vuodesta?

Bissee ja hulluja kavereita. Kreeta = ihana.

Pääsiäissunnuntain lammasateria.

Valkoinen Lefka Ori, vartaassa kypsyvä lammas, auringonpaiste, kivoja kavereita ja erityisvieraita. Huonompiakin päiviä on ollut.

Eikai vaan postaustaukoa pukkaa?

Röhnötän hotellin mukavassa nojatuolissa ja olen kohta valmista kamaa lakanoiden väliin. Osa vaatteista harrastaa kuivumista ympäri hotellihuonetta, koska (tottakai) olin jättänyt niiden pesun täksi aamuksi. Laukkuja on vain ja ainoastaan kaksi, hallelujaa, plus käsimatkatavarat, joten ehkä tästä matkasta selvitään. Telkkarista tulisi Moulin Rouge, mutta enpä taida jaksaa katsoa sitä kun en kuitenkaan voi laulaa mukana kun naapurihuoneet rupeaisivat varmasti valittamaan.

Tänään meinasi tulla suru puseroon hyvästejä heittäessä ensin ystäville ja sitten perheelle. Tunsin ikävän rinnassani painavana möykkynä ja hengittäminenkin sattui. En muista kovin usein tunteneeni samanlaista fyysistä kipua, Norjasta lähtiessäni olin jollain tavalla turta, kovettanut itseni. Mieleen tuli outo, entä jos en menisikään-kysymys, mutta ei se ole minulle mikään varteenotettava vaihtoehto. Silti, kun minulle ennustettiin muutama päivä sitten, kertoi ennustus elämäni olevan teeskentelyä. Ehkä se onkin, mutta ainakin aion jatkaa teeskentelyä vielä hetken, ehkä kauemminkin, kuka tietää.

Huomenna herätyskello soittaa 4:30, johon toivottavasti havahdun. Onneksi kollega yöpyy samassa hotellissa, joten sovimme että teemme herätyssoiton viiden aikaan varmistaaksemme, että pikkusimmut ovat auenneet. Siitä alkaakin sitten reissaaminen - ensin Kööpenhaminaan, sieltä Ateenaan ja edelleen Kreetalle. Matkaan menee kuintenkin noin 12 tuntia, not too bad. Mukava nähdä tuttuja Granilta huomenissa, sen ajatteleminen piristää.

En tiedä tuleeko kämpässäni olemaan nettiä, enkä sitä millainen intro-ohjelmamme tulee olemaan, joten en osaa sanoa milloin pääsen bloggailemaan seuraavan kerran. Pikapostauksia on toivottavasti luvassa useamminkin - onhan siellä Kreetalla niin paljon ihanaa nähtävää.

Häkkiin suljettu eläin.

Otsikko kuvaa hyvin elämääni ilman tietokonetta. En saa kuvia kamerasta minnekkään, en muokattua niitä, enkä täten kirjoiteltua blogiakaan kovin aktiivisesti. Pitää koittaa saada asiaan muutos pian!

Tämä päivä oli yksi rankimmista pitkään aikaan, nk. tappovuoro, kahdeksasta neljään. Aivokapasiteetti oli loppua parikin kertaa, mutta onneksi onnistuin pelastamaan tilanteen hienojen muistiinpanojeni ansiosta. (On varmaan pakko ottaa niistä kuva joskus jotta voin esitellä omaa järjestelmällisyyttäni.) Nyt pitäisi osata lähteä kotiin rentoutumaan, mutta en vain kykene. Kämppikselle jätin aamulla viestin vessan peilin eteen:

TÄNÄÄN ON SIIVOUS- & PYYKKIPÄIVÄ

PYYKKIAINETTA LÖYDÄT KEITTIÖNI NURKASTA,

LATTIA- JA VESSANPESUAINETTA KEITTIÖN ALTAAN ALAPUOLELTA.

TERVEISIN, EMMI

Varasin lentolipun Norjasta Gran Canarialle. Syynä on haave pitkästä viikonlopusta kylmässä Pohjolassa.
Menolippu on vielä haussa. Toivon, toivon, toivon, että se ilmestyy jostain.

Leffapäivä.

Oijoijoi, eilinen vapaapäivä meni ihan hukkaan, sillä se meni sohvalla makaamiseen koska energiaa ei löytynyt muuhun. Tuli katsottua leffoja kämppiksen kanssa useampikin, Limitless, Sexdrive, Rabbit Hole ja Hot Tub Time Machine. Limitless oli iso pettymys, HTTM ihan ok, Sexdrive ehdottomasti paras ja Rabbit Hole yllättävän hyvä. Olisi tehnyt mieli katsoa jotain kauhuakin, mutta olis varmaan ollut niin kauheat liskot viime yönä etten siihen sitten ruvennut. (Eikä nössö kämppis kuulemma tykkää niitä katsoakkaan. Tosin voiko munkaan tyyliä katsomiseks sanoa kun pidän sormia korvissa ja kurkin vain vähän luomia raottaen leffan tapahtumia? :P)

Tänään olenkin sitten paiskinut töitä yli kahdeksan tuntia (koska en osaa lopettaa ajoissa) ja pian tekisi mieli mennä syömään jotain. Meillä on ollut ilo saada vierailijoita Teneriffalta, joten toivottavasti ilta menee ainakin yhtä ihanaa mammaa treffatessa. Ollaan lähtöisin samasta opaskoulusta ja ei kertaakaan olla oltu samassa kohteessa töissä, jo toista kertaa naapurisaarilla kuitenkin.

Kuvituksena otos kick-off-bileistä. Tuplabasari-Emmi ja herra käsipuolessa on suomalaiskollega, joka aloitti aikanaan samassa opaskoulussa allekirjoittaneen kanssa. Psst! Lisäkuvia voitte käydä katsomassa täältä.

V*ttu isolla v:llä.

Koneen korjaaminen maksaa kuulemma 2000€.

Halvemmaksi tulee ostaa uusi.

Kuva lainattu deviantartista. 

Sunnuntai oli kovin surullinen...

...sillä silloin tapahtui kauheita: vesipullo ja rakas Macbookkini ihastuivat toisiinsa ja sen seurauksena kone pimeni. Minä murruin totaalisesti, istuin huoneen lattialla ja itkin konetta halaten. Suurin henkilökohtainen tragedia mitä olen koskaan kokenut... Tai ehkei sentään, mutta sillä hetkellä se tuntui siltä.

Niinpä maanantaiaamuna hurautin autolla Las Palmasiin norjalaisen kollegan kanssa, joka lupautui kartanlukijaksi. Ekaa kertaa yksin autolla pääkaupungissa, ja heti ekalla yrittämällä osuimme oikealle kadulle. Ei huono juttu ollenkaan jos saan sanoa. Mac-kauppaankin löysimme helposti, ainoa asia mikä meinasi tulla eteen oli kielimuuri.

Keskustelu mactohtorin kanssa menikin seuraavasti:
"Do you speak English?"
"Nooo..."
Minä laitan koneen pöydälle ja vastaan:
"Aqua. Mucho aqua."
"Oooh nooooo!"
"Oooh yeeeess..."

Olo oli vähän tälläinen kun huomasin mitä oli tapahtunut, tukkasin sojotti varmaan samalla tavalla.

Nyt sitten odotellaan mitä tulee tapahtumaan ja kuinka kallis tikki tästä oikein seuraa. Kellä on maailman huonoin tuuri?

Hau!

Mulla on ollut paha tyyli kirjoittaa kaikesta mitä on tapahtunut jo aikoja sitten, yritetään tänään jotain uutta siis. :) Elikkäs juuri nyt istun meidän toimistolla, suomitiimin pomon kanssa joka yrittää tehdä töitä ja minä vaan häiriköin sitä. Mulla on juuri nyt "viikonloppu", eli oon vapaalla tämän ja huomisen. Tarkoituksena oli suunnata rannalle hankkimaan rusketusta mutta pilvinen sää esti sen. Käytin päivän sitten käymällä lounaalla työkavereiden kanssa, ostamalla karkkia (suomalaista tottakai, Gran Canaria on ihana!) ja vähän muunkin shoppailun parissa.

Olin fiksu ja vietin kerrankin krapulattoman vapaapäivän, tänään asia kuitenkin korjaantunee, sillä yksi kollega viettää synttäreitään ja ilta kulunee ruoan ja viinin parissa. 

Parasta, mitä viikon sisällä on tapahtunut: Kuparipannu aukesi. Niille, jotka eivät tunne Kupsun mainetta, voin kertoa, että se on paras ravintola lähimaastossa. Suomalainen, kuten nimestäkin jo kuulee, mutta meille ulkosuomalaisille se on ainoastaan positiivinen asia. Voin kyllä kertoa, että muutkin pohjoismaalaiset rakastavat sitä ja listalta löytyy muutakin kuin suomalaisia erikoisuuksia. Oh, toivottavasti mentäis sinne tänäänkin syömään, pitänee vaan kysellä synttärisankarin mielipidettä asiaan...

Oikeasti, ihan uskomatonta miten nopeasti aika täällä menee. Kohta kuukausi täynnä jo täynnä. Kaikenlaista draamaa on jo kerennyt syntyä (eikä allekirjoittanutkaan ihan syytön ole) ja hauskoja kommelluksia, vaikka en olekkaan varma kannattaako niistä kertoa... Noh, ehkä nyt yhden esimerkin voisi antaa eräästä kollegasta, joka oli baarista selvinnyt melkein kotiin asti. Melkein tarkoittaa sitä, että aamulla tämän kyseisen kollegan naapureiden lähtiessä töihin, he löysivät tämän nukkumasta rappukäytävästä oman kämppänsä oven ulkopuolelta, avaimet lukossa. Kyllä minusta tämä on tosi hauskaa. :D

No niin tästä saa ilta luvan alkaa, kuvat on muuten otettu Aqualandista, mistä löyty mun lempparielukoita heti koirien jälkeen. (Otsikko muuten viittaa näiden eläimien ääntelemiseen...)