perjantai 22. kesäkuuta 2012

Juhannusaikaa.

Suomesta on nyt siis taas kotiuduttu takaisin Kreetalle. Lämpöä piisaa, niin ulkona kuin allekirjoittaneen kropassakin. Kavereiden kanssa vitsailin, että miten saisin itseni kipeäksi ettei ihan heti tarvitsisi palata. No, senhän hoiti sitten kroppani, se alkoi flunssalla ja vaihtui kuumeeksi. Ei oo hauskaa helteellä ei.
Lounaalla Charlotten kanssa Piazzassa.

Loma oli ja meni aivan liian nopeasti, tuntui kuin mitään ei olisi kerennyt tekemään ja olisin oikeasti halunnut myös viettää kokonaisen vuorokauden sängyn pohjalla,  nukkuen pois kaikki univelkani. Mutta, viikko on lyhyt aika ja kun ihmisten kanssa pitäisi myös viettää aikaa. Onnistuin myös addiktoimaan itseni Game of Thrones-sarjaan ja pakko sanoa että I'm in love! Suosittelen kaikille sormusten herran ystäville ja keskiajasta kiinnostuneille.

No, se isoin asia minkä tein lomalla on työhakemuksen kirjoittaminen ja sen lähettely eri osoitteisiin. Otin siis askeleen kohti seuraavaa päämäärää. Nyt vain odotellaan josko herätän kiinnostusta. Jos en... Noh, sitten jatkan vielä ainakin yhden kauden. Ensi kesäksi haluan jo Suomeen. Haluan oman asunnon jota laittaa ja haluan myös koiran asuntoon heiluttamaan häntäänsä kun palaan kotiin! Ja haluan viettää aikaa tärkeimpien ihmisten kanssa, se kai syistä se suurin. Mutta tiedättekö mitä, olen kyllä sellainen tuuliviiri ettei minun menostani paljon tiedä, ensi viikolla voi olla jo uudet ajatukset tulevaisuutta koskien... Mutta ehkä Suomi olisi kuitenkin kokeilun arvoinen paikka?
Näiden juhannussäiden myötä ei muuta kuin oikein mukavaa juhannusta kaikille! Nauttikaa minunkin puolestani.

2 kommenttia:

-känkkis- kirjoitti...

Jei, Finland calling <3

Emmi kirjoitti...

Ei voi vannoa vielä :D Kattelin nimittäin just tällästä sivustoa... http://www.tjareborg.fi/talvi-2012-2013