Juhannusaikaa.

Suomesta on nyt siis taas kotiuduttu takaisin Kreetalle. Lämpöä piisaa, niin ulkona kuin allekirjoittaneen kropassakin. Kavereiden kanssa vitsailin, että miten saisin itseni kipeäksi ettei ihan heti tarvitsisi palata. No, senhän hoiti sitten kroppani, se alkoi flunssalla ja vaihtui kuumeeksi. Ei oo hauskaa helteellä ei.

Lounaalla Charlotten kanssa Piazzassa.

Loma oli ja meni aivan liian nopeasti, tuntui kuin mitään ei olisi kerennyt tekemään ja olisin oikeasti halunnut myös viettää kokonaisen vuorokauden sängyn pohjalla,  nukkuen pois kaikki univelkani. Mutta, viikko on lyhyt aika ja kun ihmisten kanssa pitäisi myös viettää aikaa. Onnistuin myös addiktoimaan itseni Game of Thrones-sarjaan ja pakko sanoa että I'm in love! Suosittelen kaikille sormusten herran ystäville ja keskiajasta kiinnostuneille.

No, se isoin asia minkä tein lomalla on työhakemuksen kirjoittaminen ja sen lähettely eri osoitteisiin. Otin siis askeleen kohti seuraavaa päämäärää. Nyt vain odotellaan josko herätän kiinnostusta. Jos en... Noh, sitten jatkan vielä ainakin yhden kauden. Ensi kesäksi haluan jo Suomeen. Haluan oman asunnon jota laittaa ja haluan myös koiran asuntoon heiluttamaan häntäänsä kun palaan kotiin! Ja haluan viettää aikaa tärkeimpien ihmisten kanssa, se kai syistä se suurin. Mutta tiedättekö mitä, olen kyllä sellainen tuuliviiri ettei minun menostani paljon tiedä, ensi viikolla voi olla jo uudet ajatukset tulevaisuutta koskien... Mutta ehkä Suomi olisi kuitenkin kokeilun arvoinen paikka?

Näiden juhannussäiden myötä ei muuta kuin oikein mukavaa juhannusta kaikille! Nauttikaa minunkin puolestani.

Viikonloppu Suomessa.

 Matka alkoi kohti Oulua, yllä jotain osaa Kreikasta, alla jo kotimaassa.

 Yöttömät yöt ovat tehneet nukkumisen vaikeaksi. Matkalla kotiin bongattiin yksi kirkkaimmista sateenkaarista ikinä.

 Ystävän luo on muuttanut kesäasukkeja!

 Parasta Suomessa: luonnon vihreys ja äidin paistamat muikut!

 Reissu tähän aikaan vuodesta sisältää tietysti myös festarikeikan, alla sekalaisia kuvia Provinssirockista. 

Onneksi on vielä pari päivää jäljellä!

Vatolakkos.

Kävimme osallistumassa ruuanlaittokurssille Manousakisin viinitilalla. Puitteet ovat mitä upeimmat viehättävässä Vatolakkoksen kylässä, kaukana kaupungin ja turistialueiden melusta. Ja mikä kivointa, saatiin maistella ihania Nostos-viinejäkin. Manousakisin perhe oli myöskin kasvanut yhden nelikäpäläisen verran, söpöliini vei sydämen mennessään. :) Kuvat sekalaisessa järjestyksessä.

Tervetuloa Suomeen!

Kuten kuvasta voitte päätellä, sää suosi. Kotimatka sohjosäässä, ihanaa. Onneksi äiti ajoi niin ei tarvinnut ruveta heti verestämään muistoja talvikeleillä ajelusta!

Siskoakin kerkesin Oulussa onneksi pikaisesti treffaamaan, Amarillossa nimittäin, chicken pocketin verran.

Olen kerennyt jo: 

- syödä ruisleipää

- viettää aikaa Sussun ja sen muksujen kanssa ja todennut myös että itse en ole läheskään valmis sellaisia tekemään vaikka ne söpöjä onkin

- saunoa

- katsoa suomalaisia telkkariohjelmia

- nukkua omassa sängyssä kellon ympäri

Miten täällä aina onkin niin ihanaa?

Vikat juhlat.

Eilen juhlistettiin meidän tiimin voittoa koko firman sisäisessä kuvakilpailussa illallisen merkeissä A la Mummossa. Pihviä ja drinksua, namnam. Jos joskus eksytte kyseiseen ravintolaan, suosittelen maistamaan Skagen-nimistä leipästä, jossa on päällä jotain katkarapusörsseliä - ihan sikahyvää!

Illalliselta matka jatkui baarikierrokselle, Saloon, Irish Tavern ja lopulta Reeffiin. Oivoi, niin katkeran suloista. Kiitos kaikille, jotka olitte mukana, oli kivaa päästä vikaa kertaa ulos!

Tänään olen maannut vaakasuorassa asennossa katolla, syönyt lounasta italialaisessa, pakkaillut... Hommaa vielä riittää, jotenkin tuntuu että aika loppuu kesken - sekä tila matkalaukuista. Huomenna kuitenkin jo Suomeen!

Minä ja Ansku jälkkäridrinksujen kanssa.

Uusia kokeiluja.

Kuva ei liity tarinaan.

Sitä aina ihmetellään miksi sitä päädytään niihin samoihin paikkoihin ruokailemaan kun kaupungit ovat tulvillaan erilaisia ravintoloita. Noh, pojat saivat hyvän idean käydä tutustumassa yhteen Puerto Ricon texmex-paikkaan, jonka kanssa samanniminen ketju Suomestakin löytyy. Itse olin täysille messissä, jes, kerrankin jotain uutta!

Eihän siinä sitten, ruoka ei ollut niin kummoista, hinta ihan ok, ravintola ankea ja palvelu täysin surkeaa. Ja ne vatsanväänteet, ai ai, ne vatsanväänteet. Kyllä pisteli ja nipisti, yksityiskohtia en kuitenkaan yön ja seuraavan aamun toimista en viitsi tänne kirjoittaa. Poikain annoksissa ei ilmeisesti ollut muuta moitittavaa kuin koko, mutta omani aiheutti parin päivän töistä poissaolon.

Eilen olin vielä kuumeessa, tänään olo on ollut jo parempi, ja huomenna olisi luvassa vapaapäivä. Suunnitelmissa oli auringonpalvonta, mutta kalima on taas lennättänyt ilman täyteen hiekkaan, joten saa nähdä kuinka auringonpalvonnan kanssa käy.

Blogihiljaisuus jatkukoon...

Laskiainen, ei niin turha päivä vaikka lunta dyyneiltä ei löydykkään.

Blogistaniassa hiljaista, palataan asiaan myöhemmin. 

Sillä välillä voitte käydä vilkuilemassa mamman blogia, joka tuntuu olevan huomattavasti aktiivisempi kuin omani.

(Blogiin kuvaa napsauttamalla.)

Oo, Las Palmas!

Aina silloin tällöin on hyvä tehdä muutakin kuin töitä tai nukkua. Eilen sain kiskottua itseni ylös juuri sopivaan aikaan, sillä Mikko oli matkalla Las Palmasiin ja kuten edellisiltana oli ollut puhetta, hyppäsin kyytiin seuralaiseksi. Las Palmas on kuin toinen maailma kun vertaa sitä saaren eteläpuoleen. Aito kaupunki, täynnä oikeaa elämää ja ihmisiä.

Reittimme vei meidät kaupoista toisiin, joista kummallisin oli oikein kunnon ghetto-ostari, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Kaupat olivat erilaisia kuin mihin olin tottunut, mutta en nyt voi sanoa oliko se mitenkään hyvä asia... Kaveria suhtautumiseni taisi lähinnä huvittaa. Seikkailumme kaupungissa eksytti meidät melkein paikallisten merkillisten tiejärjertelyjen sekaan, mutta matkakumppanin kokemuksen ansiosta löysimme taas tutummalle reitille. Kävimme El Corte Inglesissä, joka on Espanjan vastine Stockmannille ja pääsin sinne "Herkku"-osastollekkin. Jääkaapissa löytyykin nyt ihania smoothie-juomia, mustaherukan ja sitruunan makuisina, todella symppiksissä lasipulloissa. 

Miniloman alku, TJ1. Jei! Pakkaukset on aloitettu. Päivärytmi on taas niin sekaisin kuin olla voi, mutta en anna sen häiritä, liian paljon hommia suunnitteilla huomiseksi jotta voisin antaa sen vaikuttaa olemiseeni.

Kuin toinen koti.

Kun lentokoneen pyörät noin kuukausi sitten koskettivat kiitoradan pintaa, tuntui kuin olisin saapunut takaisin Teneriffalle. Siksi tuntuikin niin kovin oudolta, että terminaali oli ihan oudon näköinen eivätkä bussitkaan olleet siellä tutussa paikassa. Maisema autosta katsottuna oli kovin karu ja Playa del Ingles oli ihan liian suuri kaksikaistaisine teineen ja suurine liikenneympyröineen. "Megahotelleita" kohoili joka puolella ja mieleen tuli vain kysymys että miten hitossa minä opin liikkumaan täällä?

Pari ekaa päivää meni ihmetellessä ja oikeastaan mistään mitään ymmärtämättä, mutta ohjelmassa oli ensimmäisenä perjantaina ohjelmaa, joka toi hymyn väkisin huulille: kuuden päivän matka Teneriffalle. Satamaan täällä Granin puolella ajaessa ei reitti tuntunut olevan tuttu edes edellisvuoden oppaille, joten päädyimme harhailemaan hetkeksi vuorille. Pieni jännitys tuntui jo kohoavan mahanpohjassa ja erään kollegan suusta purkautui useaankin otteeseen muutama voimasana, "v*ttu jos me ei keretä sille laivalle". Kyllähän sinne sitten kuitenkin kerettiin. Perillä Santa Cruzissa olimme kun pimeä oli jo laskeutunut, ja moottoritietä pitkin ajellessa oli olo nostalginen. Juuri samalla tavalla saavuin ensimmäistä kertaa Americakseen.

Oli jotenkin hirveän lohdullista huomata ettei Teneriffa ollut muuttunut paljoakaan poissa ollessani. Se oli vielä ystävällinen, kaunis ja iloinen. Rakastuin joihinkin paikkoihin uudestaan, huomasin edelleen inhoavani brittituristeja ja onnistuin huomaamaan että Puerto de la Cruz onkin itse asiassa mielenkiintoinen eikä ainoastaan vanhoille ihmisille sopiva paikka. Teneriffa tulee varmasti jatkossakin olemaan se saarista paras.

Mikä ihaninta, matka sinne kasvatti meidän suomalaisten tiimihenkeä ja antoi meille mahdollisuuden tutustua rauhassa paremmin toisiimme. Motivaatio takaisin Gran Canarialle tullessa olikin ehkä juuri tuon jälkeen paljon korkeampi. Tästä tulee hyvä kausi.

Luoja, lukemattomien blogimerkintöjen listalla on jo lähes kuusisitaa merkintää. MILLOIN mulla on muka aikaa lukea ne kaikki?!