Happy Halloween!

Mikä on parasta Gran Canariassa? Et ole koskaan ylipukeutunut.

Terkkuja Granilta!

Kyllä, juuri siltä saarelta josta en niin kovin paljoa viime vuonna tykännyt. Tulin tänne viikko sitten lomalle, ja tälläkin hetkellä minun pitäisi olla lentokoneessa matkalla kohti Suomea. Mutta enpäs olekkaan!

Kavereiden näkeminen on niin ihanaa ja lomailu täällä on taivaallista kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Tänä iltana on vielä vuorossa Halloween-bileitä joka puolella, pian pitänee mennä etsimään jotain päälle puettavaa... Kotiinlähdöstä sen verran, että buukkasin lipun viikon päähän.

Emmi loves GC.

The view of the day.

Kuva otettu Xyloskalossa, Omaloksen tasangolla, Samarin rotkon alkupäästä. Onneksi Kreeta jaksaa aina välillä muistuttaa miksi rakastan sitä niin paljon.

Päivitys.

Emmin kommentti edelliseen tekstiini herätti, miten olenkin jättänyt blogin niin rempalleen ja vielä siihen tilaan, että kaikki luulevat minun hyppäävän pian katolta tai vielä pahempaa - palaavani kotiin luovuttajana!

Välillä oli sellainen olo, että en jaksa, en kertakaikkiaan voi jatkaa eteenpäin, mutta sitten aina välillä elämään tuli valonpilkahduksia. Näitä pilkahduksia tuli ystävien muodossa, kolmeen eri otteeseen sain vieraita ja pienen lepohetken arkipäivästä sekä jotain muutakin sisältöä elämään kuin työ, työ ja työ. 

Myös kollegan pienet söpöliinit saavat kummasti hymyn huulille, pyyteetön rakkaus on kai se kaikista paras muoto.

Keskustellessani erään kollegani kanssa, sain hyvän neuvon, jota en täällä viitsi toistaa kun äiti kuitenkin lukee blogiani. Sen sijaan erään paikallisen neuvon voin tänne kirjoittaa: "Mene rannalle ja juo itsesi humalaan".

Noh, humalaan en itseäni juonut, mutta muutama drinkki uppoaa kyllä kitusiin pakottamatta. Onneksi seurakin oli hyvää.

Työt, ne työt. Niitä on riittänyt, mutta viime viikkoina olen löytänyt taas motivaationi. Haluan auttaa ihmisiä ja olla muutakin kuin teennäisesti hymyilevä urpo. Toisaalta pakko sanoa, että vaikeina aikoina työ oli pelastusrenkaani, ainoa syy miksi pysyin käynnissä, ja siitä olen kovin kiitollinen. Lähin esimieheni, joka on jo kohteesta poistunut sanoi huomanneensa minun kohentuneen moraalini ja se sai minut hymyilemään entistä leveämmin, kiitos ja näkemiin!

Syy motivaationi nousuun olisi kaiketi syytä kertoa. Tiedättehän kun me saamme esittää toiveita siitä mihin haluaisimme töihin? Noh, tämä tyttö (sekä toinen joka on vieressä alapuolella olevassa kuvassa) saivat ne ensimmäiset toiveensa! (Kuten kuvasta näkyy, niitä oltiin myös juhlimassa - tämä nimittäin otettiin samana iltana kun saimme tiedon.)

Ensi talven minä tulen nimittäin viettämään Intiassa!

Ei niin hyvä huomen.

Kun herää yöllä itkien unesta ei tuleva päivä voi olla kovin hyvä. On ikävä äitiä.

Onneksi ei edes tarvitse yrittää nukahtaa uudelleen, siitä pitää huolen ihana lennonmyöhästyminen, vajaan tunnin päästä ollaan nimittäin Piuden kanssa jo matkalla kohti lentokenttää.

Onneksi huomiselle ei ole paljoa töitä luvassa, aamun saa viettää nukkumalla ja vasta iltapäivästä pitää suunnata asiakkaiden luo.

On the road again.

 

 

 

 

Auto alla ja ystäviä kyydissä. Reittinä Spili, Matala, Bali ja pitkät rannat Rethymnonin ja Georgiopolin välillä. Yksi hyvistä päivistä.

On ollut aavistuksen raskasta.

Otsikko poimittu Linnun blogista. Luin sen ja päätin, että näin voin kuvailla omaa vointiani. 

Askel eteenpäin, toinenkin, sitten tuntuu etteivät voimat enää riitä ja on pakko pysähtyä. 
Hitaasti hyvä tulee. 

Ystävät, kiitos heistä. Onneksi tulitte ja veitte ajatukset pois edes hetkeksi. 

I'm not asleep but I'm not awake / After the way you loved me

Päivä Gramvousalla.

 

Päivä alkoi bussimatkalla Kissamokseen ja sieltä edelleen laivalla Imeri Gramvousan saaren kautta Baloksen laguunille. Täydellinen vapaapäivä!

Olo on rentoutunut ja lievää punoitusta on huomattavissa. Jos suuntaatte Kreetalle ja haluatte ruskettua niin suosittelen!

Täällä ollaan!

Olen edelleen elossa, olen täällä.

Hiljaisuus johtuu viimeisestä kuukaudesta, sinä aikana on pieni mieleni tehnyt niin paljon töitä henkilökohtaisten asioiden kanssa, etten niistä ole pystynyt puhumaan.

Ja juuri kun elämä tuntui saaneen voiton, tulee siltä elämän toiselta puolelta (ei henk.kohtaiselta) pyyhkeitä niskaan ja kaikki tuntuu alkavan alusta.

Kuinka jatkaa eteenpäin kun kaikki tuntuu menevän päin mäntyä?

Ei se paskin työpäivä.