Eikai vaan postaustaukoa pukkaa?

Röhnötän hotellin mukavassa nojatuolissa ja olen kohta valmista kamaa lakanoiden väliin. Osa vaatteista harrastaa kuivumista ympäri hotellihuonetta, koska (tottakai) olin jättänyt niiden pesun täksi aamuksi. Laukkuja on vain ja ainoastaan kaksi, hallelujaa, plus käsimatkatavarat, joten ehkä tästä matkasta selvitään. Telkkarista tulisi Moulin Rouge, mutta enpä taida jaksaa katsoa sitä kun en kuitenkaan voi laulaa mukana kun naapurihuoneet rupeaisivat varmasti valittamaan.

Tänään meinasi tulla suru puseroon hyvästejä heittäessä ensin ystäville ja sitten perheelle. Tunsin ikävän rinnassani painavana möykkynä ja hengittäminenkin sattui. En muista kovin usein tunteneeni samanlaista fyysistä kipua, Norjasta lähtiessäni olin jollain tavalla turta, kovettanut itseni. Mieleen tuli outo, entä jos en menisikään-kysymys, mutta ei se ole minulle mikään varteenotettava vaihtoehto. Silti, kun minulle ennustettiin muutama päivä sitten, kertoi ennustus elämäni olevan teeskentelyä. Ehkä se onkin, mutta ainakin aion jatkaa teeskentelyä vielä hetken, ehkä kauemminkin, kuka tietää.

Huomenna herätyskello soittaa 4:30, johon toivottavasti havahdun. Onneksi kollega yöpyy samassa hotellissa, joten sovimme että teemme herätyssoiton viiden aikaan varmistaaksemme, että pikkusimmut ovat auenneet. Siitä alkaakin sitten reissaaminen - ensin Kööpenhaminaan, sieltä Ateenaan ja edelleen Kreetalle. Matkaan menee kuintenkin noin 12 tuntia, not too bad. Mukava nähdä tuttuja Granilta huomenissa, sen ajatteleminen piristää.

En tiedä tuleeko kämpässäni olemaan nettiä, enkä sitä millainen intro-ohjelmamme tulee olemaan, joten en osaa sanoa milloin pääsen bloggailemaan seuraavan kerran. Pikapostauksia on toivottavasti luvassa useamminkin - onhan siellä Kreetalla niin paljon ihanaa nähtävää.