lauantai 3. joulukuuta 2011

Back in Drammen.

Eilen saavuin siis Norjaan, väsyneenä kuin mikäkin. Nousin ylös viideltä illalla, menin töihin ja viideltä aamulla kollega tuli tekemään pari tuntia puolestani ja pääsin lähtemään kohti kenttää. Sandefjordiin menevä lento oli täynnä, mutta onneksi minulla oli taskussa stand-by-lippu Ryggen kentälle, joka lähti vain parikymmentä minuuttia myöhemmin.


Ei pitäisi valittaa, mutta on se niin hemmetin vaikeaa tulla sieltä Drammeniin kun pitää Oslon kautta kiertää, varsinkin kun on ollut hereillä tuossa vaiheessa jo yli kaksikymmentä tuntia. (Tosin huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi Suomeen porukoiden luo matkustaessa, siitä syystä olen tälläkin hetkellä täällä enkä kotonakotona.) Jos saa muuten kehua, niin oli älyttömän mukavaa henkilökuntaa Iberwoldin koneessa, en olekkaan matkustanut niiden kyydissä vuosikausiin.


Norjassa olen kerennyt jo rentoutua, nukuin pätkissä viime yön ja vaikka aamulla en olisi halunnut nousta ylös, niin tein sen pakosta, että saan rytmin vaihdettua normaaliin, enkä tuhlaa kallisarvoisia hetkiä täällä ollessani nukkumiseen. Mutta voi miten ihanalta oma sänky tuntuikaan taas pitkästä aikaa!

Käytiin kierros kaupungilla ja löysin itselleni ale-vaatteita ja muutaman joululahjankin. Mäkkäristä löysin tuplajuustohampurilaisen, mistä johtuu että sitä ei saa Espanjasta? Muut hampparit kyllä on mutta ei sitä rakastamaani tuplista...


Tässä olen jo kerennyt pohtimaan, mitä kaikkea Norjassa ikävöin:
1. norjalaista selvfølgelig
2. puhdasta vesijohtovettä: sen makua, sitä miten puhtaaksi tulee suihkussa ja sitä miten ihanaa pyykki on pesun jälkeen
3. asuntoamme (nykyisin vain norjalaisen) Drammenissa + huonekaluja ja sisustusjuttuja, jotka olen itse valinnut
4. vuodenaikoja
5. maitoa ja maitotuotteita, etelässä en koskaan juo maitoa paljaaltaan
6. muita ruokajuttuja, mm. Trollbrus, alakerran Fuji Sushi-ravintola sekä norjalaisen tulisia chicken wingsejä, kaupan valikoimaa (erityisesti leikkeleitä ja lihatiskiä), norjalaista lohta sekä Grandiosan jauheliha-sipulipizzaa
8. edellistä työpaikkaani ja työtovereita

Listaa voisi varmaan jatkaa pidempäänkin, mutta nyt tähän hätään nämä ovat ensimmäiset asiat jotka tulevat mieleen.


Nyt on aika ottaa pieni siesta, illalla ehkä kierros kaupungilla jos jaksetaan.

PS. Drammenissa ei ole lunta, toisaalta se ei haittaa koska nyt pääsen kokemaan syksyn. Keväällä Suomeen mennessä on varmasti korkeat nietokset joka puolella.

4 kommenttia:

emmi kirjoitti...

Oikein mukavaa minilomaa!

Emmi kirjoitti...

kiitos :) so far so good

Tuula kirjoitti...

Hyvä. Pitäisikö tätä tulkita sillä tavalla, että ehkä tulisit tänne takaisin jossain vaiheessa, kun olet tuon pätkätyösi saanut tehtyä valmiiksi ;)?

Emmi kirjoitti...

En jaksa uskoa siihen, koska syynä maailmalle lähtöön oli se, etten tuntenut oloani kotoisaksi Norjassa.