perjantai 2. joulukuuta 2011

I'm ready to go...

Vikaa yötä töissä pitkään aikaan. Väsy painaa päälle, nukuin huonosti matkastressin johdosta.
Kyllä, matkastressin.
Tämä siis tarkoittaa sitä, että tämä tyttö hyppää pian lentokoneeseen ja hurauttaa Norjaan minilomalle! Jesjesjes, happyhappyhappy...
En voi vieläkään kuvitella että pian pääsen taas tuntemaan sen oikean skandinaavisen kylmyyden ja vaakasuorassa tulevan vesisateen kasvoillani. Onneksi on pipo ja nahkatakki matkassa, muuten voisi tulla paleltumiskuolema. 

Pakkaaminen tuntuu olevan vielä ihan kesken ja minä lähden suoraan töistä kentälle aamuviiden jälkeen, luultavasti puolet kamoista jäävät siis tänne. Noh, sitä mitä sieltä ei saa en sitten tarvitsekkaan. Suunnitelmissa on, noh, rentoutuminen, herkuttelu ja yhden tärkeimmän ihmisen kanssa oleminen. Jännittävää nähdä minkälainen viikonlopusta oikein tulee.

El Muelle-ostoskeskus Las Palmasissa.
Gran Canarian lippu.

Joulukuun alkua on varmaan pakko kommentoida jotenkin kun kaikki muutkin niin tekevät:
Se tuli, ja tuntuu oudolta että se on jo täällä.
Ostin kaupasta suklaakalenterin ja joulutähden. Loput kämppään asetelluista koristeista olivat siellä valmiiksi, mitään kauheita summia en siis sisustukseen rupea upottamaan.

Joululahjaostoksillekkin pääsin jo ensimmäistä kertaa keskiviikkona, sieltä löytyi kummitytölle ja tämän tuoreelle pikkusiskolle jotain kivaa. Mutta nyt kun muistaisi kelle kaikille muille pitää lahjoja hankkia..? Ja vielä parempi kysymys: mitä hankkia niille harvoille valituille? Hyviä lahjaideoita otetaan vastaan alapuolella olevassa kommenttiboksissa!

Playa de las Canteras - vähän erilaiset joulumaisemat täällä meillä. ;)

Näistä tunnelmista, mukavaa viikonloppua Teille kaikille! Minä palailen asiaan kunhan lomaltani palailen, tai ehkä jo siellä ollessa mikäli siltä tuntuu. 

2 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Ihanaa Emmi, että pääset käymään täällä. Toivon sinulle paljon mukavia ja ihania hetkia sen tarkeimman ihmisen kanssa!

Emmi kirjoitti...

kiitos, on ollut todella mukavaa tæhæn mennessæ. tuntuu kamalalta ajatella ettæ jo ylihuomenna olen matkalla takaisin kanarialle...