torstai 8. syyskuuta 2011

Ut på tur, aldrig sur.

Vaikka en tässä blogissa aio keskittyä paljonkaan Norjaan ja siitä kertomiseen, saatetaan siihen viitata aina satunnaisissa postauksissa - ja tällä kertaa koko materiaali käsittelee kotikaupunkiani.

Me päädyimme asumaan Drammeniin parin vuoden Opplandissa asumisen jälkeen. Ilmoitin miehelle, että enää en jaksa, nyt on aika vaihtaa maisemaa isompiin kuvioihin. Tuohon aikaan olin jo nykyisessä työssäni ja muuton jälkeen työmatkan kesto pysyi samana, muutimme vain vastakkaiselle puolelle. Osloa emme edes ajatelleet muuttokohteeksi, mies kun on itse siellä asunut muutaman vuoden ja sanoi ettei sinne mielellään palaisi. Minä itse taas en ole kaupungista pitänyt missään vaiheessa, löytyyhän sieltä kauniita ja mielenkiintoisia alueita, mutta se ei silti tee Oslosta lämminhenkistä asuinympäristöä.

Drammen sijaitsee Oslon eteläpuolella, matkaan autolla menee noin puoli tuntia. Tämä on kaupunki, joka sijaitsee Oslonvuonon rannalla, jonka keskellä virtaa leveä joki ja molemmilla puolilla kohoavat korkeat rinteet. Asukkaita täällä on vajaa 65.000. Ihanat ostosmahdollisuudet viehättävässä keskustassa, sekä mukavat ravintolat ja pubit houkuttelevat asukkaita lähtemään kodeistaan ihmisten ilmoille. Täältä löytyy oikeastaan kaikki isojen kaupunkien palvelut (Norjan yhdeksänneksi suurin kaupunki muuten) plus muuta mukavaa, esimerkiksi pari laskettelurinnettä, joista toisen näkee meidän parvekkeeltamme. Ja nyt puhutaan siis oikeista, jyrkistä laskettelurinteistä, ei mistään Helsingin pulkkamäistä.

Drammen on tunnettu Strømsgodset IF-jalkapallojoukkueestaan, monista silloistaan (sinänsä ei kovinkaan yllättävää sillä kaupunki on jakautunut joen kahdelle puolen) sekä panimostaan, joka sijaitsee ihan keskustan tuntumassa joen rannalla. Täällä saa siis paikallista olutta! Kivana ekstrainfona vielä, että Drammenin ystäväkaupunki Suomessa on Lappeenranta, puistosta löytyikin viime keväänä kyltti jossa luki tuo ihan selkeä suomalainen nimi, ja se sai pari tyttöä hiljentymään ja ihmettelemään. Sitten internetin ihmeellisessä maailmassa seikkaillessa saatiin selvitettyä tuo kummallisuus.

Kauniin syyspäivän kunniaksi, lähdimme patikoimaan poikaystävän kanssa joen toiselle puolelle, missä kipusimme melko jyrkän nousun ylös Spiraltoppenille, joka on yksi Drammenin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Tämä oli itselleni vasta toinen kerta, edellisen kerran mukana oli muutama ystävä Suomesta ja maassa vielä lunta. Tämä oli hivenen reissu kelin osalta, mutta allekirjoittaneen kunto meinasi kyllä loppua kesken. Kesällä on tullut ilmeisesti laiskoteltua.


Okei, myönnetään, jossain vaiheessa saatoin vähän valittaa, puhua kuolemisesta jne. mutta eihän sitä patikointia keskenkään voinut jättää. Uudet tennarit pääsivät ekaa kertaa ulkoilemaan, rakoilta säästyttiin - toistaiseksi. Ostin muuten suomesta jonkun urheiluliikkeen junioriosastolta, joskus on hyvä kun on pieni jalka, säästypähän rahaa. Pohkeet tuntuivat olevan hapoilla jo siinä vaiheessa kun polku oli vasta aluillaan (kaupungin kadut nousevat melko jyrkästi rinnettä pitkin) ja kun pääsimme ylös oli pakko istua muutama minuutti ihan hiljaa, haukkoa henkeä ja miettiä, että hulluko sitä on kun itselleen tälläistä tekee. No eipä se oikeastaan ollut päällimmäisenä mielessä, vaan se, että tätä pitäisi harrastaa useammin. Enkä puhu himourheilusta vaan patikoinnista. Ovatkohan norjalaiset onnistuneet aivopesemään minut?

Jääneekö tämä meidän viimeiseksi yhteiskuvaksi? 
Minulle tuli heti mieleen eräs toinen kuva tämän nähtyäni. Se otettiin kaksi ja puoli vuotta sitten Teneriffalla lomaillessa ja on jotenkin ihan samannäköinen kuin tämä. Ja hei, näätteks miten meillä molemmilla on tukka ihan samallaisesti pystyssä?

Joku oli parkkeerannut auton todella hienosti polun varteen, yksi renkaista oli niin syvällä pienessä ojassa, että auton pohja kosketti maahan, siitäpä ei ihan helposti liikkeelle lähdetä. Vain pientä vahingoniloa tuntia jatkoimme matkaa kotiinpäin. (Puolustukseksemme (voi haloo mikä sanahirviö!) voimme sanoa, että kuljettaja ei siis ollut paikalla.) Palkinnoksi reippailustamme ostimme torilta kotiin mukaan luumuja ja mansikoita, mahdottoman maukkaita molemmat. Toivottavasti niitä on vielä ensi viikolla saatavilla. Huomenna aloitan nimittäin viimeisen työviikkona Norjassa.

Ei kommentteja: