lauantai 3. syyskuuta 2011

A journey of a thousand miles must begin with a single step.

- Lao Tsu

Ajatus uudesta blogista on ollut vireillä jo pitkään, ja jotenkin tuntuu oikealta aloittaa uusi luku täällä blogistanin puolella, kun ihan oikeassa elämässäkin puhaltavat uudet tuulet.


Hei siis teille, jotka seurasitte mukana vanhan blogin puolelta ja tervetuloa teille, jotka olette ihan uusia! Tämä blogi toimii päiväkirjana minulle, ystäville kotipuolessa sekä tietysti kaikille joita vain kiinnostaa lukea seikkailuistani maailman pyörteissä.


Jotta teille selviäisi hieman paremmin millainen tyyppi ja bloginpitäjä minä olen, lienee hyvä kertoa ensin vähän lähihistoriastani.

Olen tällä hetkellä 25-vuotias ja tytöttelen edelleen itseäni. Olen matkustanut ja muuttanut ahkerasti sekä Suomessa että ulkomailla valkolakin saamisesta asti, josta vuosia on kulunut jo vähän yli kuusi. Lukiovuodet vietin Jyväskylässä, kaupungissa, johon en koskaan tule palaamaan.

Viimeiset kolme vuotta olen asunut kuitenkin Norjassa ja siitä ajasta kertoo vanha blogini, joka tulee ainakin vielä toistaiseksi pysymään julkisena. Ilokseni voin sanoa, että uskon kehittyneeni bloggaajana, ainakin jos noihin alkuajan postauksiin verrataan. Kerron asioista rehellisesti ja joskus jopa liikaa, mutta omapa on häpeäni. Ja toisaalta, eikö se ole kivempaa lukea juttuja ihan oikeasta elämästä?

Rakastan tavata uusia ihmisiä ja tutustua erilaisiin kulttuureihin. Mielestäni matkailu on ylikivaa, mutta toiseen maahan ja ihmisten elintapoihin tutustuminen ei onnistu parin viikon lomalla. Tämän vuoksi opastelu onkin kai minulle töistä paras. Matkaoppaana olen ollut jo aiemmin (kaksi kautta), ensimmäisen niistä Teneriffalla, ja toisen Kreetalla. Täksi talveksi olen kuitenkin suuntaamassa Gran Canarialle.

Elokuvat, musiikki ja lukeminen ovat harrastuksista kivoimpia, mutta kaikkein mieluiten istun sohvan kätköissä hyvien ystävien seurassa lasillinen omppusiideriä kädessäni ja jotain hyvää mussutettavaa toisessa.


Tässäpä teille pureskeltavaa, toivottavasti jaksatte seurata mukana ja kommentoida ahkerasti!

PS. Jaksatteko lukea tälläistä fonttia, vai vaihdetaanko heti kättelyssä?
HUOM! Muutin fonttia, mutta se saattaa kyllä vielä vaihtua kunhan vain löydän mieleiseni. Kiitos kun annoitte mielipiteenne asiasta!

9 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Mukana matkassa )! Ja kylla jaksaa lukea tuotakin fonttia.

Emmi kirjoitti...

Voi miten mukavaa Tuula :)

Mai kirjoitti...

Fontti on ihana! :)

Hanna kirjoitti...

Hei ihana Emmi, mäki vieläki seuraan sun matkaasi!

Katoin kyl heti ekana tähän blogiin tullessa, että tää fontti - vaikka onkin tosi nätti - ei sovellu tällaisille pitemmille teksteille. Musta tää on aika vaikealukuinen, vaikkakin - painotan - nätti.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikella rakkaudella, vaihda fontti :)

-Maikku

Heli kirjoitti...

Täällä ollaan ;) Fontti on ihan luettava. Siitä tulee sellainen käsinkirjoitetun päiväkirjan tunne.

Emmi kirjoitti...

Heipparallaa vaan kaikille ja kiva nähdä teitä täällä!

Tuollainen asia kuin vaikealukuinen fontti voi olla yllättävän ärsyttävä asia, joten vaihdoin sen sitten samantien että kaikilla olis kivempaa. "Kaikella rakkaudella." :D

Anonyymi kirjoitti...

Juu, mukana oon :) Terkkuja Drammenin läheltä :)


Outi

Emmi kirjoitti...

Ja terkkuja Drammenista sinne lähelle! :)