Kriti for the first time.

Vuosi oli 2005 kun muutin ensimmäistä kertaa ensimmäistä kertaa ulkomaille. Tunteita, joita silloin tunsin on nyt vaikea muistaa, mutta ainakin yksi asia, mikä minussa pätee vielä tänäkin päivänä on se, että heittäydyn. Keksin asian, jonka haluan, enkä päästä siitä irti ennen kuin olen sen saanut. (Toim. huom. tämä ei päde ihmissuhteisiin.) 

Kaikki alkoi siitä, että toukokuussa 2005 suuntasin lomalle Kreetalle Haniaan ja kotiin päästyäni olin varma, että se on paikka, jonne haluan palata. Varasin uuden matkan, ja kesäkuun lopussa lensin takaisin tuolle ihanalle saarelle. Vähän ennen kuin viikko oli ummessa ja lento kotiin olisi odottanut, olin löytänyt työn ja asunnon ja palautin paluulipun matkanjärjestäjälle hymyissä suin.

Tuo kesä oli täynnä uusia kokemuksia, tutustuin ensimmäistä kertaa täysin uudenlaiseen kulttuuriin, ihmisiin, jotka eivät katsoneet kelloa yhtä tarkasti kuin me pohjoismaalaiset ja joiden temperamentti oli jotain ihan erilaista. Rakastuin kreikkalaiseen ruokaan, ilmastoon ja ihmisten sosiaalisuuteen. Opin puhumaan englantia ja uusia käyttäytymissääntöjä. Rakastuin ja särjin sydämeni. Sain sekä menetin ystäviä. 

Tutustuin ensimmäistä kertaa suomalaisiin, jotka työskentelivät oppaina. Tuo oranssiin pukeutunut, hymyilevä jengi, jolla tuntui aina olevan mielekästä tekemistä ja koko ajan hauskaa, tuntui nuoresta tytöstä kiehtovalta. Siitä se kaikki sitten lähti ja loppu on historiaa.

Kaikki kuvat opaskaverini ©Peter Kronqvist.