sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Vikat juhlat.

Eilen juhlistettiin meidän tiimin voittoa koko firman sisäisessä kuvakilpailussa illallisen merkeissä A la Mummossa. Pihviä ja drinksua, namnam. Jos joskus eksytte kyseiseen ravintolaan, suosittelen maistamaan Skagen-nimistä leipästä, jossa on päällä jotain katkarapusörsseliä - ihan sikahyvää!

Illalliselta matka jatkui baarikierrokselle, Saloon, Irish Tavern ja lopulta Reeffiin. Oivoi, niin katkeran suloista. Kiitos kaikille, jotka olitte mukana, oli kivaa päästä vikaa kertaa ulos!

Tänään olen maannut vaakasuorassa asennossa katolla, syönyt lounasta italialaisessa, pakkaillut... Hommaa vielä riittää, jotenkin tuntuu että aika loppuu kesken - sekä tila matkalaukuista. Huomenna kuitenkin jo Suomeen!

Minä ja Ansku jälkkäridrinksujen kanssa.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Hyvää mieltä.

Huomasin että Emmi oli haastanut minut listaamaan kymmenen hyvää mieltä antavaan juttuun, joten täältä pesee! 

1.Kesä - Uskokaa tai älkää, mutta sen tulon huomaa Kanariallakin. Talvi oli kylmä, mutta viime viikkoina on tarennut jo katolle palvomaan aurinkoa.

2. Tyttömäisyys - Eli tukan vääntäminen ja kääntäminen, meikkaus ja irtoripset

3. Perhe ja ystävät - Ne ihanat jotka tapaan taas pian! 

4. Luonnon vihreys - Olen todella kyllästynyt tähän kuivuuteen, haluan ruohoa ja kukkia ja koivumetsiä!

5.Ja ne muut värit - Kesä tulee ja sen mukana vaatekaappiin on tiensä löytänyt ihanaa minttua, vaaleanpunaisen sävyjä, oranssia... Niin ihanan piristävää talven ankean synkkyyden jälkeen. Varmaan tarkoitus ei ole pukea niitä kaikkia yhtä aikaa päälle, mutta kukapa minua tulisi kieltämään? 

6. Kreeta - Tästä olen kai jo maininnut niin monta kertaa ja tulen jatkossa höpöttäänkin, että jätän aiheen nyt käsittelemättä. 

7. Uudet paikat - Kun eksyy reitiltä, tai kun kaveri näyttää sinulle jotain, mitä et ennen ole nähnyt.

8. Suomalainen ruoka - Selitystä ei tähän tarvita. Ruikkarii, maksista, kaikkee ihanaa, mmmm.

9. Juhlat - Eräs kivoimmista jutuista työssäni on sen vaihtelevuus ja porukan yhteen kokoontuminen... Ja syy pukeutua nätisti ja vääntää naamaa hassusti. 

10. iPhone - Kyllä, this is love. Sillä saa esim. ikuistettua tälläisiä outoja juttuja. 

Tämän haasteen mukana tämä olisi pitänyt jakaa viidelle bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa. En nyt jaa, mutta kaikki jotka tunnistatte itsenne, olette tervetulleita tämän tekemään! Laittakaa linkki tulemaan tuonne kommentteihin niin voin sitten tulla vilkuilemaan!

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Picnic.


Eilen vietimme pienimuotoista tiimipäivää meidän puhelintyyppien kanssa. Tosin joukosta puuttuu muutamia, osa on jo lähteny ja osa koulutuksessa Ruotsissa.

Aurinko paistoi lämpimästi, seura oli kivaa, ruoka oli hyvää (menuna Kuparipannusta lihapullia, pastasalaattia ja kanasämpylöitä, jälkiruokana suklaamuffinssi) ja ihan leikiksihän se meni lopulta. Siis oikeasti, porukka leikki ja meidän keski-ikä on on kuitenkin parinkympin paremmalla puolella. 

Töihinpaluu siestan jälkeen ei tuntunut pahalta lainkaan, tuollaisia päiviä pitäisi olla useamminkin!

Kuvassa vasemmalta: Aziz, Tia, Noora, Ansku, Sarah, Piia, Gry, Camilla, Sebastian, Emelie, Malin (joka makaa kaikkien takana), Jonas ja Olivia. 

torstai 15. maaliskuuta 2012

Amadores.


Maaliskuun alkupäivinä vietettiin Lindan kanssa yhteistä vapaapäivää, mitenkäs muuten kuin aurinkoa palvomalla Amadoreksen rannalla. Aika kuluu muuten yllättävän hyvin kun saat iPhoneen asentaa kavereiden kanssa pelattavia pelejä. Nyt kun kesä on tullut Gran Canarialle, ollaan me oppaatkin tarettu jo ruveta ruskettamaan itseämme, talvella ajatuskin sai värisemään, ja illallisilla käytiin takit päällä. Tietysti Kanarialla pidempään viihtyvät voisivat mainita, ettei se kesä ihan vielä ole saapunut... Noh, siitä huolimatta olen onnistunut hommaamaan jo kunnon rusketusrajat.


Jos rannoista pitäisi täällä mainita suosikkini, voisi se hyvinkin olla Amadores kirkkaan vetensä ansiosta. Myös Anfi on kiva, mutta ainakin kauniina päivinä ihan kamalan tukossa kun porukkaa on niin valtavasti pienellä alueella. 


Vapaapäivän kruunasi ostoksilla käyminen Atlanticossa, ja sen jälkeen karnevaalit, joista näittekin jo kuvia edellisessä postauksessa. Kiire meinasi tulla kun kaupoissa tuntui löytyvän niin paljon kivoja juttuja, ja puhelinsoitto Las Palmasista pudotti meidät maan pinnalle ja käski kotiin meikkailemaan... Meikit saatiin naamaan kunnialla, mitä nyt pinkkiä levisi hieman pitkin ohimoja. Ihana kuplis bongattu ostarilta!


keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Vähiin käy...

Väki vähenee, pidot paranee. Vai kuinka sitä sanotaankaan?

Noh, kausi täällä lähenee loppuaan, porukka rupeaa pikkuhiljaa häipymään kotimaiden kautta kesäkohteisiin ja niin pian minäkin, koitan ennen sitä saada postailtua näitä vanhoja kuvia matkan varrelta. Nämäkin kuvat yhdistä pidoista, nimittäin Inglesin karnevaalien viimeiseltä viikonlopulta. Ja kyllä, rakastan discopallomekkoani ja ei, minua ei hävetä vaikka melkoinen pallo sen kanssa olenkin!
 Jalassa ballerinat, karnevaalien aikaan ei taksilla nimittäin liikuta.
 Fredrik ja allekirjoittanut.
 
 Yllä Linda, alla Mikko.
 Mikko teki paluun opaskouluun ja osti itselleen tuulettimen!
 Alla yksi parhaista illan aikana näkemistäni asuista.

Hauskaa, kun saaren eri osissa juhlitaan karnevaaleja eri aikoina, Las Palmasissa 3.-21.helmikuuta, täällä Maspalomasissa 25.2.-4.3. ja Gay Pride myös Maspalomasissa 7.-13.5. Päivämäärät vaihtelevat vuosittain. Harmi että pride jää väliin, mutta kyllä tuntuukin siltä että olen jo valmis vaihtamaan maisemaa.