tiistai 10. tammikuuta 2012

Flunssan hoitoon.

Eilisilta meni flunssaa hoitaessa. Lääkäri määräsi punaviinikuurin ja minähän tottelin, ehkä liiassakin määrin. Flunssa lähti, pääkipu tuli tilalle.

Keskustelin tänään pomon kanssa tulevaisuudesta ja siitä mitä haluan tehdä kesällä. Ajatukset selkenivät kenties vähän... tai sitten eivät. Saas nähdä mihin tie vie.

Tämä on muuten ensimmäinen postaus uudella lelulla, iPhonella. Olemme viettäneet vain pienen hetken yhdessä, mutta jo nyt tuntuu siltä kuin olisimme olleet parhaita ystäviä pitkään.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Vuosi 2011.


Löysin tämän kyselyn jostain blogista, ja päätin täytellä sen ihan vain siitä syystä, että Jussilla olisi jotain luettavaa. Ole hyvä ja parane pian! 



- Oletko saanut uuden ystävän viime vuoden aikana?
Olen.

- Oletko tehnyt viime vuonna jotain, mitä et ole ennen tehnyt?
Eronnut ja muuttanut pois pitkäaikaisen poikaystäväni / avopuolisoni luota. Ratsastanut kamelilla.

- Oletko seurustellut viime vuoden aikana?
Olen

- Kerro pari parasta muistoasi viime vuodelta?
Pitkät lomat Suomessa kesällä ja ystävien kanssa oleminen. Loppuajat Norjassa.

- Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa?
En usko.

- Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Olen varmasti. Luulen tulleeni kylmemmäksi ja kyynisemmäksi, sekä aikuistuneeni. 

- Oletko lihonut?
Varmasti.

- Oletko saanut porttikieltoa minnekään?
En.

- Oletko ollut yksin elokuvissa?
En. Mielestäni elokuvanautinto ei ole sama yksin, koska jälkeenpäin et voi keskustella siitä jonkun toisen kanssa.


- Oletko ottanut tatuointia / lävistystä?
En, mutta suunnitteilla on...

- Kuka oli paras uusi tuttavuus?
"Vanhat" suomalaiset täällä Granilla.

- Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En usko että tein lupauksen.

- Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kyllä, ja harmikseni en ole vielä uutta tulokasta nähnyt.

- Kuoliko kukaan läheisesi?
Kyllä.

- Missä maissa kävit?
Suomessa, Norjassa, Englannissa, Kreikassa ja Espanjassa.

- Mitä haluaisit vuodelta 2012, joka ei onnistunut vuonna 2011?
Haluaisin löytää paikkani maailmassa, tai edes jonkinlaisen rauhan sielussani.

- Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?
Ensimmäinen, mikä tuli mieleen on syyskuun 21. En ole ihan varma, mutta ehkä tuo oli päivä jolloin lähdin Norjasta.

- Vuoden suurin saavutuksesi?
Norjasta lähteminen pitkän pohtimisen jälkeen.

- ...ja suurin epäonnistumisesi?
Ei tule mitään mieleen. 

- Kärsitkö vammoista?
En, mutta tietokoneeni kärsi senkin edestä.

- Mikä oli paras asia, minkä ostit?
Voiko tähän vastata korkkarit? No vastaan kuitenkin! On ollut ihanaa opetella taas kävelemään niillä monen vuoden tauon jälkeen. 


- Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Tähän voisi varmaan aina vastata samoin, äitini.

- Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Sukulaisten.

- Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Turhuuksiin.

- Mistä innostuit eniten?
Uusien asioiden opettelemisesta, töihin liittyen.

- Vuoden 2011 ihmiset?
Norjalainen partasuu

- Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Tämä on niin vaikea kysymys etten osaa vastata. Gran Canaria ei ehkä ollut sittenkään se oikea paikka minulle.

- Rikkaampi vai köyhempi?
Aika lailla samoissa mennään.

- Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Viettäväni aikaa ystävien kanssa.

- Entä vähemmän?
Syömistä olisi kaiketi voinut rajoittaa välillä.

- Miten vietit joulun?
Suomi-joulusta olikin jo postailua alempana.

- Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Jättäisin yhden puhelun soittamatta tai sanoisin muutaman valitun sanan eräälle henkilölle.

- Rakastuitko vuonna 2011?
Rakastin.

- Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
0.

- Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
How I Met Your Mother, Greyn Anatomia. Voitteko uskoa etten ole noita katsonut koskaan aiemmin?

- Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
Kyllä.



- Mikä oli paras lukemasi kirja?
En lukenut mitään niin hyvää että se olisi jäänyt mieleeni.

- Entä musiikillinen löytö?
Alex Clare

- Mitä halusit ja sait?
Lähteä Norjasta.

- Mitä halusit muttet saanut?
Sen "jonnekkin kuulumisen"-tunteen.

- Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Oceans. Kyllä, itkin.

- Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Minulla oli onni saada vieraita Suomesta juuri tuolloin, kiitos Saara ja Jarmo ja Maria!

- Ketä kaipasit?
Ystäviä ja perhettä Suomessa, loppuvuodesta norjalaista.

- Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
En usko olevani kovinkaan järjissäni. :D

- Oletko joutunut tappeluun?
En.

- Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
Kyllä.

- Oletko juonut "perseitä"?
Liian usein.

- Oletko tehnyt tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
Kyllä ja usein. 


Kuvituksessa malleina minä ja ihana siskoni.

lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuoden viimeinen.


Tämä vuosi on ollut yksi elämäni vaikeimmista henkisesti, 
toivottavasti seuraava tulee olemaan helpompi.

Parempaa vuotta 2012 myös kaikille Teille siellä ruudun toisella puolella!

torstai 29. joulukuuta 2011

Jouluaatto.

Oh yes, I am alive! Päästiinhän mekin joulun viettoon ja se joulufiiliskin löytyi jostain, eikä tarvinnut edes kiven alta kaivaa. Kaikki (miinus yksi) suomalaiset osallistuivat tiimi-illalliseemme, ja toivat mukanaan ruokia ja juomia. Omalle kontolleni osui kinkku ja maksalaatikko, jotka vanhempani raijasivat tänne Suomesta.

Pöytä notkui herkkuja ja maha oli täynnä kuin mikä jälkikäteen. Meiltä löytyi tietty sitä kinkkua, kaikki laatikot, nakkeja, salaatteja, rosollia, kotitekoisia karjalanpiirakoita... Kaikennäköistä. Erityismaininta menee Jussille, joka oli tehnyt ensimmäistä kertaa elämässään imelletyn perunalaatikon, joka oli ihan SIKAHYVÄÄ! Tarkoitus oli lähteä baariin, mutta jostain kumman syystä se ei tuntunut oikealta, joten lähdin kotiin puolikkaan drinkin jälkeen.

Joulu sujui yllättävän leppoisasti, mitä nyt oli kamala ikävä ystäviä Suomessa. Kuitenkin tieto siitä että perhe oli samalla saarella kanssani, helpotti kummasti.

Muutamia pieniä lahjojakin sain, mutta kaikista paras oli ehdottomasti oman perheen seura, pikkusiskon yökyläilyt ja auringossa makaaminen. Minä onnekas kun olin neljä päivää vapaalla sinä aikana kun he olivat täällä kylässä.

Yläpuolella olevassa kuvassa on meikä lähdössä viettämään iltaa oman sekä läheisen tuttavaperheen kanssa kovin paljon hehkutettuun ravintolaan, joka oli ainakin itselleni pienoinen pettymys. Pitäisi vaan pysyä niissä tutuissa ja turvallisissa. :)

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Oijoijoi!

Sunnuntaina kävin kyläilemässä ensimmäistä kertaa Tauritossa, ihanassa TUI:n maailmassa. Taurito on pieni kylä/resort lähellä Puerto de Mogania ja sieltä ei löydykkään paljon  muuta kuin muutamia suuria hotelleja, sekä niiden keskellä oleva pieni vesipuisto. Tällä kertaa sieltä löytyi kuitenkin kotikonnuilta tänne huonoa säätä pakoon matkannut tuttavaperhe jota kävin morjestamassa. Mikä ihana tauko normityöpäivään!
Maanantaina vietettiin pikkujouluja ruotsalaisen jouluruuan parissa San Agustinissa Tre Hjärtan-ravintolassa. Jouluruokapöytään kuului mm. näkkileipää, juustoa, nakkeja ja lihapullia! ... No oli siellä tietty sillejä ja kinkkuakin. Ja janssoninkiusausta, joka muuten oli hyvää! Parhaat firman juhlat tähän mennessä (tällä kaudella) ja joulumieli nousi heti himpun verran.

Mutta tänään... Äiti ja isi ja sisko saapuvat tänne! Olen niin onnellinen! Ja useampi vapaapäiväkin sattuu sille ajalle kun he ovat täällä, vielä ihanempaa! Hymyilyttää vaan koko ajan.

Terkkuja aurinkoiselta Gran Canarialta, aurinko paistaa tänään pilvettömältä taivaalta ja mieli on keveä.
Kuva Lindan ottama.